KRS:n lapsityön uutisia

Sananjalka kutsuu juhliin

Juhlapaikkana on sirkusareena, jolla tapahtuu kummia.

Tekeillä on nukketeatteri Sananjalan 10-vuotisjuhlavuoden uusi esitys Juhlat.

Esitys juhlistaa myös Suomen kirkon päiväkerhotyön 70-vuotisjuhlaa ja Kansan Raamattuseuran työtä.

‒ Uusi esitys on täynnä vauhtia ja vaihtuvia tilanteita. Mukana on monta hauskaa hahmoa, Merja Luukkonen raottaa esirippua.

Esitys vie sirkukseen Pelle Piin ensi-iltaan. Ilta jännittää pellen rooliin valmistautuvaa Pietua, jolle isoäiti on tehnyt pellepuvun. Mummi kertoo pojalle vähän samantapaisia oman lapsuutensa kokemuksia ja rohkaisee muistuttamalla, että jokainen on arvokas ja tärkeä, sellaisena kuin on.

Kun ensi-ilta koittaa, Pietu unohtaa kaikki pelletemppunsa. Kaikki muut osaavat omat numeronsa hienosti. Eri vaiheiden kautta kadonneet temput lopulta löytyvät.

Vuorovaikutteinen esitys on suunnattu pienille lapsille, mutta sillä on vahva viesti myös aikuisille.

‒ Lapsi tarvitsee aikuisen rohkaisua ja tukea ja luottamusta. Lapsen elämässä jokainen meistä aikuisista, isovanhemmista ja naapurin mummoista ja tädeistä on tärkeä vaikuttaja ja rohkaisija. Tällaisia aikuisia ei ole turhan paljon lapsilla, Merja muistuttaa, itsekin kahden lapsen isoäiti.

‒ Juhlat-esitys sopii niin lasten kuin isovanhempienkin synttäreille, hän vinkkaa.

Esitys perustuu Mikko Piiroisen tarinaan, musiikin tekee Kristiina Tanhua-Laiho. Nuket ovat Miikko Piiroisen ja Merja Luukkosen rakentamia.

Ensi-ilta on Oronmyllyllä 20.5. ja se nähdään myös Sanan Suvipäivillä Vivamossa.

Nukketeatteri Sananjalka on tuottanut tähän mennessä seitsemän nukkenäytelmää sekä lisäksi Lillin jutut ja Valtterin ja Karhuvaarin monet seikkailut. Esityskertoja on kertynyt 1400 ja katsojia lähes 109 000. Keikkakilometrejä on ajettu noin 184 000.

Tutustu tänä vuonna 10 vuotta täyttävän Sananjalan esityksiin.

 

Juhlat valmisteilla
Merja Luukkonen ja Mikko Piiroinen valmistelevat Nukketeatteri Sananjalan uutta esitystä. Juhlat saa ensi-iltansa toukokuussa.


Sananjalan uudessa Juhlat-esityksessä on kolme ihmishahmoa ja viisi hauskaa eläinhahmoa. Nuket saavat muodon Merja Luukkosen ja Mikko Piiroisen käsissä.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä