KRS Koulutuspalvelujen uutisia

Seurakunnassa kaikki peliin

KRS Koulutuspalvelut tekee monipuolista yhteistyötä seurakuntien kanssa.

KRS:n koulutusosasto on saanut uudet nimen. Evankelioimistyön koulutuskeskus  eli EVKO on nyt KRS Koulutuspalvelu.  Tänä vuonna koulutusosasto täyttää 40 vuotta. Merkkipaalua juhlitaan seminaarissa, joka järjestetään marraskuussa Vivamossa.
Koulutus
KRS tarjoaa monipuolista koulutuspalvelua seurakunnille.


– Työn sisältö ja tavoite on sama kuin ennenkin; ihmisten rohkaiseminen ja varustaminen elämään Jeesuksen todistajina omassa lähipiirissään ja vastuunkantajina seurakunnassaan. Työnäkymme on edelleen liikkeellä oleva ja varustava seurakunta, toteaa koulutuspalvelua johtava pastori Mikko Matikainen.

– Meillä on pitkä kokemus seurakuntalaisten ja työntekijöiden kouluttamisesta. Voimme tuoda oman osaamisemme seurakunnan rakentamiseen ja kulkea työntekijöiden rinnalla. Valmis kurssiaineistomme vapauttaa työntekijältä aikaa olla enemmän ihmisten parissa.

– Kasvunaika-seurakuntakoulun kokonaisuus ja muut kurssimme kattavat hengellisen elämän eri puolet rukouksesta sielunhoitoon, lähetykseen ja messun ymmärtämiseen.

Juhlavuoden merkeissä vuoden varrella järjestetään muutamia seminaareja. Yksi niistä 13.6. Klaukkalassa Sana Suvipäiviein yhteydessä, teemana Kaikki pelissä. Siinä pohditaan sitä, miten työntekijä voisi olla enemmän valmentaja kuin pelaaja ja miten jokainen halukas seurakuntalainen löytäisi oman paikansa kentällä ja voisi käyttää omia lahjojaan. Juhlavuoden  päätapahtumaa valmistellaan loppusyksyyn.

Viro, Kasvuaeg 04-2013, Minun tarinani -harjoitus, kuvaaja Virpi Nyman
Kasvunaik-seurakuntakoulu on käytössä myös Virossa.

KRS Koulutuspalvelun tuotantoa

Vuonna 1974 perustettu koulutuspalvelu on tuottanut erilaisia kursseja ja koulutuksia seurakuntien käyttöön.

  • Kasvunaika-seurakuntakoulu sisältää 20 kurssia kristillisen elämän keskeisistä alueista. Sen ainstoja on käytetty Suomessa yli 90 seurakunnassa ja lisäksi Virossa, Venäjällä ja Namibiassa.
  • Samalla viivalla, vapaaehtoisten koulutus
  • Lukkarinkoulu, johdatus katekismukseen
  • Seurakunta rukoilee
  • Rukouksen talo -ohjaajakoulutus
  • Isä, Poika, Pyhä Henki -pienryhmäaineisto kolminaisuudesta

 

Kursseja ja tapahtumia

  • Todistajana ja julistajana -evankelistakursseja on järjestetty usein vuosittain vuodesta 1982 lähtien.  Seuraava kurssi alkaa toukokuussa, hakuaika 31.3. asti.

  • Raamattukonferenssi 24.–28.6. Vivamossa, teemana Arkuudesta rohkeuteen. Konferenssissa perehdytään Nehemian kirjaan ja Pietarin kirjeisiin, opettajina ovat Riitta Keskimäki ja Mikko Matikainen.

Tutustu KRS:n koulutuspalvelujen tarjontaan.

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä