rss Vivamon poluilla

Blogissa Vivamon johtaja Leena Broman kirjoittaa Vivamon kuulumisia ja tunnelmia muualtakin.
19.10.2016 12.48

Retongit ja röyhelöt!


Pukukoppievankeliumia perjantai-illassa.

Ulos hissistä ja kohti muodin runsainta valikoimaa suomalaisittain. Onneksi asuu kohtuullisen matkan päässä pääkaupungista. Ihmettelin, miten perjantai-iltana naisia riitti joka vaaterekin luokse. Olkapäät kolkaten vetelimme vaatteita ja mallasimme niitä lähimmän peilin edessä. Kehuimme toisiamme, otimme kantaa väreihin, jotka korostivat ihon ja silmien värejä.  Ihmettelimme erilaisten kuosien määrää. Hullaannuimme luvalla romanttisiin pitseihin. Värien renessanssi on taas selkeästi pinnalla.

Jonotus sovituskoppeihin, käsivarsilla löytöjä, joihin jokainen toivoi mahtuvansa, ja joiden tulisi istua meidän monimuotoisten vartaloille. Verhot heiluivat rivissä, kun kaikki sovituskopit olivat varattuja. Neliön alueella nainen syntyy uudeksi, kokee muodon muutoksen. Onnistuneen tai katastrofaalisen. Aikamoista draamaa. Verho aukeaa ja ulos astelee liian suurissa sovituskengissä nainen yllään värikäs röyhelöleninki. Vetoketju sivussa on vain osittain kiinni. Jenkkakahvat estävät viimeistelyn.

”Olo kuin prinsessalla”, kuului tyytyväinen huokaus. Nainen halusi vielä meidän muidenkin, tuntemattomien, mielipiteet sopivuudesta. Oli totuuden hetki.

Miten helppoa on puhua muunneltua totuutta, valkoisia valheita, ihan vain hienotunteisuuden ja loukkaamattomuuden nimissä. Toisaalta kun on koolla useampia naisia, joukossa löytyy varmuudella aina yksi suorasuu. Tosin ei tällä kertaa heti ensimmäisenä äänessä, vaan luovan tauon jälkeen viimeisenä.

”Ihanat värit, sopivat syksy-ihmiselle”.  Tunsi siis värianalyysin. ”Tosi näyttävä ja istuu hiustesi tyyliin”. ”Aika erikoinen, mutta sinussa on persoonaa kantaa se”. Olivatkohan sittenkin tuttuja. ”Nyt on muodissa rehevät ja näyttävät naiset”. ”Sinulla on kaunis dekoltee, kaula-aukko pukee sinua”.  ”Tuohon sopivat monenlaiset asusteet”, totesin minä. ”Toi retonki ei ole kyllä sua varten, kamalat värit, kato nyt peilistä itekkin”. Se oli illan viimeinen  näkemys pääkaupungissa. Kateellinen?

Hiljainen hetki, jonka jälkeen alkoi pakitus omia koppeja kohti. Röyhelönainen räjähti ylivirittyneeseen nauruun. Piti peruutuspeiliä kädessään ja katseli itseään joka kantilta. ”Pakko ottaa selfie”, hän ilmoitti. Todellinen rotunainen, ajattelin. Mikä vapautus ja helpotus meille kaikille. Oli lupa yhtyä nauruun, ei hänelle, vaan itsellemme, muka asiantuntijoille.

Kännykkäkamerat ja iPadit  löytyivät kasseista. Ilon ikuistaminen oli yhteyttä hauskimmillaan.

Jonotus kassalla ja sen jälkeen paluu hissin kautta sinne, mistä olin tullutkin. Olin vähintään voimaantunut, jopa siunattu. Laiha lopputulos pienessä kassissa, taas yksi kaulahuivi odottamassa vuoroaan, milloin kiertyy kaulaani. Näytelmän päähenkilö poistui ratikalla röyhelöretonki kassissa. Oikeesti onnellisena!

Ajellessa kotiin oivalsin elämän olevan kuin retonkia, ei aina sopivaa, joskus jopa tiukkaa ja puristavaa, jolloin asioita jää auki kuin vetoketju. Monet taas istuvat kuin kaula-aukko, josta pääasiat nousevat esiin. Väreissä kolahtaa se oma juttu ja sanoma. Ne jakavat näkemykset, mieltymykset, korostukset, erilaisuudet. Jokainen valitkoon omansa. Kaikissa tapauksissa ne ovat totta valitsijalle ja luotu nautittavaksi niin yksin kuin kimpassa.

 Leena Broman

 

 

 

 

 

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä