Avioparityön blogi

1.3.2018 7.00

Maalaisromantiikkaa

Riitta ja Juha Hämäläinen


Kurkistus elämään pellon laidalla.
Elämää ja parisuhdetta tarkastellaan usein erilaisina, ikään tai elämäntilanteeseen liittyvinä kausina, jotka menevät ja tulevat, joskus melkeinpä huomaamattamme. Meillä nämä vaiheet eivät ole menneet ihan tyypillisintä rataa.'

Kun esikoinen ja kakkonen olivat pieniä, meillä asui vielä isovanhempia, ensin kaksi ja sitten yksi. Kun sitten jäimme omalla porukalla asumaan, perheemme kasvoi vielä kuopuksella, eli meitä oli viisi. Miten nopeasti vierähtikään se aika, kun lapset olivat pieniä! Tämä on tuttu ja usein kuultu fraasi, joka tuntuu niin ärsyttävän kliseiseltä huonojen yöunien ja jatkuvan lasten kinastelun keskellä. Se jatkuu vielä näin: Nauttikaa nyt, se on niin pian ohi! Mutta, pakko on meidänkin tunnustaa, se on niin totta!

80- ja 90-luvuilla ei taidettu vielä puhua ruuhkavuosista, mutta pikkulapsi- ja murrosikäelämää meilläkin elettiin kaiken työn ja touhun keskellä. Joskus tuntuu, ettei siitä oikein muista mitään. Valokuva-albumin avaaminen palauttaa muistiin kuvia: syntymiä, ensiaskeleita, syntymäpäiviä, sairaalareissuja, pulkkamäkiä, kissoja, koiria, kaneja, kouluunlähtöjä, uimisia, marjareissuja, lehmälläratsastuksia, hymyjä ja punaisia poskia! Joskus on ihan kerättävä voimia kestääkseen valokuvien ilon lisäksi tuoman haikeuden. Nyt ajateltuna siinä elämänvaiheessa oli vain liikaa työtä. Ennen kaikkea työ hallitsi liikaa.

Jossakin vuosituhannen vaihteessa meillä alkoi tyhjenevän pesän vaihe. Mutta ihan tyhjää pesää meillä ei tullutkaan, sillä kuopus asui kotona opiskellessaan lähikaupungissa. Hän osallistui myös talon töihin ja monta kertaa mahdollisti meille kaivatun vapaahetken tai -päivän.

Kun hän löysi rakkaansa ja avioitui, aloimme rakentaa meille kahdelle omaa kotia naapuriin ja nuoripari jäi asumaan entistä taloamme. Samana päivänä kun me muutimme, kuulimme ilouutisen: Heille oli tulossa esikoinen! Vau! Mikä täydellinen ajoitus!

Joitain vuosia aikaisemmin oli jo kahdelle lapsistamme rakennettu oma koti saman peltoaukean eri kulmille. Yksi kulma oli vielä meille sopivasti vapaana.

Nyt me kaksi elämme uuden pesän vaihetta, vajaan puolen kilometrin säteellä kaikista lapsista ja lastenlapsista. Ensimmäistä kertaa avioliittomme aikana olemme kaksin. Mutta tyhjäksi tätä pesää ei voi mitenkään sanoa, kun se ei ole tyhjentynyt mistään, vaan on rakennettukin mummulaksi, avoimien ovien taloksi. Lastenlapsia meillä on nyt ilonamme kuusi ja lisäksi yksi jo edellä mennyt, perillä meitä odottamassa.

Meillä ei eletä sitku-elämää koska tässä se nyt on, tämä elämä. Olemme vapaita varsinaisesta työstämme, mutta tarvittaessa riennämme apuun, niin töihin kuin lastenhoitoonkin. Meillä käy myös naapureita piipahtamassa, varsinkin pieniä koululaisia ja eskarilainen, jotka kulkevat itsenäisesti kodin ja mummulan väliä. Yllättäen voi oveltamme kuulua iloinen: Huhuu! Mummulassa voi saada välipalaa isompaan tai pienempään nälkään, toivottavasti myös huomionnälkään, sillä pyrimme aina antamaan viestin: Kiva kun tulit!

Asumme myös tämän ”lähiömme” lenkkipolun varressa, joten saatamme tavata  tuttuja lastenvaunujen tai koirien kanssa kulkijoita. Elämme bonus-elämää kaikkine sen iloineen, suruineen ja huolineen, sillä sellaista elämä on, tämä maalaisromanttinenkin!

Riitta ja Juha Hämäläinen
Mikkeli
..................................

Hämäläiset ovat mukana Samassa Veneessä -avioparityössäthumbnail_20180221_170053




Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä