21.6.2018Sanat Satu Kreivi-Palosaari

Viikko uskovaisten kanssa

Kolumni Satu Kreivi-Palosaari MV

Kyllä se vain tahtoo omakin elämä pinnallistua ja maallistua, oli pippi tai pappi, niin että kerran kesässä tekee hyvää päästä uskovaisten kanssa peräti viikoksi elämään elävää uskonelämää. Nämä uskovaiset edustavat liikettä kastetut.

Pääasiassa heidät on kastettu vauvana, mutta aina jokunen porukasta saa kasteen vasta yhteisen viikkomme tuntumassa. Ehkä heitä voi luonnehtia niinkin tylsästi kuin Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsenet, jotka ovat tulleet rippikouluun.

Näillä uskovaisilla ihmisillä on myös uskovaiset vanhemmat ja kummit. He lupasivat noin 15 vuotta sitten, että antavat yhdessä seurakunnan kanssa kristillistä opetusta lapsilleen. Bravo! He ovat pitäneet lupauksestaan kiinni. He ovat toimittaneet lapsensa rippikouluun. He ovat kirkon tehtävissä, kun he vatkaavat kotona kakkutaikinaa tuleviin juhliin ja saksivat pensasaitaa uuteen uskoon.

Kummi, joka kastehetkellä roska silmässä nyökkäsi ja murahteli jotakin myöntävää, kun pappi kyseli ”tahdotko”, on näiden uskovaisten leirin aikana vaatekaupassa etsimässä jotakin kivaa mekkoa tai paitaa tuleviin rippijuhliin. Ehkä 15 vuoden aikana ei ole tullut käytyä kirkossa kummilapsen kanssa, mutta on käyty pizzalla, kerran lätkämatsissa, vietetty muutamat synttärit ja oli siinä yhdessä riipuksessa – kummi muistelee – ehkä enkelin kuva. Bravo! Kummi on tullut lapselle jollakin lailla tärkeäksi.

Kun uskovaiset palaavat leiriltään ja sonnustautuvat valkeissa alboissa henkäyksen verran hälisten alttarille laulamaan ”sinussa on valo, sinussa on yö”, onnitelkaa vanhemmat ja kummit itseänne. Itkekää ilosta! He ovat tulleet kirkkoon, he ovat pukeutuneet Kristukseen.  Kaikki on mennyt juuri niin kuin piti.

Vaikka nuori uskovainen puhuu enemmän moposta kuin Jeesuksesta, vaikka nuori uskovainen on käyttänyt rippimekon valintaan sata kertaa enemmän aikaa kuin Raamatun tutkimiseen, älkää antako pinnan pettää.

Heistä jokainen on opetellut Isä meidän -rukouksen ja uskontunnustuksen. Käskyt handlataan kutakuinkin.

He osaavat laulaa raikuvaan ääneen liturgille ”niin myös sinun henkesi kanssa” ja osaavat ruokarukousversioita enemmän kuin vanhempansa ja kumminsa, jopa isovanhempansa yhteensä. Ruokarukouksen voi todellakin räpätä ja rokata.

Uskovaisten leirillä rouskutetaan kymmeniä pusseja sipsejä, kaadetaan litroittain kurkkuun Coca-Colaa ja mennään nuristen nukkumaan kello 23. Perkele mainitaan joskus muuallakin kuin Ilmestyskirjaa lukiessa, mutta kun leiri etenee, päivä päivältä harvemmin.

Ne tyypit kirjoittavat papilleen ja nuorisotyönohjaajalleen kaikenlaisia vastauksia, joissa he saattavat kertoa esimerkiksi, että ”minusta virsikirjan virsi 462 on hyvä hautajaisiin, koska se musiikki sopii teemaan, koska siitä tulee levollinen olo ja se luo luottamusta kuolemanjälkeiseen elämään”. Diakonian he kiteyttävät vaikka näin: ”Kaatuin joskus pyörällä ja minua tuli auttamaan joku mies joka nosti pyöräni ja nosti minut ylös ja kysyi että kävikö kipeää.”

Pappina sitä punastuu, kun muistelee omia koukeroisia selityksiään. Olen etuoikeutettu viikostani uskovaisten leirillä. Tulisin uskoon, ellen olisi jo. Toivon, että olen pystynyt välittämään 80 tunnin opetuksen aikana yhden asian. Sinä riität ja olet rakas.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä