17.10.2013Heli Karhumäki

Temppu vai tehtävä

Luterilaisen kirkon suurin ongelma on kuulemma ratkaistu. Sen ilmoittaa ratkaisseensa Aamulehden toimittaja Riikka Lehtovaara, jonka kolumni on muutaman kuukauden kiertänyt Facebook-palstoilla ja kerännyt kommentteja.

”Kirkon suurin ongelma on ehdottomasti se, että se ei tarjoa elämyksiä”, hän kirjoittaa. ”Se ei TUNNU miltään. Se ei tuoksu, ei ärsytä, ei liikuta, siis ei kiinnosta. Me tarvitsemme äiti Amman rutistusta, kynttilöitä ja suitsukkeiden tuoksua, hetkiä, jolloin voimme lakata ajattelemasta, ymmärtämästä ja päättelemästä. Antaa vain mennä ja hiukkasen jopa huudahtaa, kenties itkeä tirauttaa.”

Kirkossa käyminen on hänestä kiusallista, koska papit saarnaavat huonosti ja musiikkina on vanhoja urkukoraaleja. Herätyskristillisyyden sokerinen ylistysmusiikki sentään tuntuu joltakin, samoin hiessä päin puhuva saarnaaja sekä ”yleisö, joka itkee, nauraa ja vapisee”.

Kolumnisti ilmaisee monen ihmisen tunnot. Moni todellakin näkee itsensä ”yleisönä” ja papit temppumaakareina, joiden pitäisi tuottaa kiksejä, elämyksiä ja tunteita.

Parikymppisenä olin uskonkriisissä ja suhtauduin kirkkoon vähän samoin. Asetuin ”katsomoon” arvioimaan, miten papit tänään pärjäilevät. Ulkoistin hengellisten kokemusten tuottamisen ammattilaisille ja annoin mielessäni pisteitä heidän viihdytyskyvyistään.

Kriisin kautta ymmärsin, että kyse onkin minun ja Jumalan suhteesta. Lakkasin arvostelemasta pappien retorisia suorituksia ja päätin kuunnella heidän viestinsä. Suostuin kuulemaan, millaiseen elämään Jeesus Nasaretilainen minua kutsui.

Aloin nähdä kirkon työn toisin. Seurakunta ei ole tempputehdas, joka järjestää kirkollisveron vastineeksi tunteita ja tuoksuja, vaan Jumalan valtakunnan rauhanturvajoukko, jolle on annettu kaksi tehtävää: julistaa ilosanomaa Kristuksesta ja rakastaa niin että tuntuu.

Kun siis olet nähnyt kaikki temput ja alat ikävystyä, siirry katsomosta rintamalle, sinne missä Taivaan valtakunta taistelee pimeyttä ja toivottomuutta vastaan. Jos alat elää Jeesuksen käskyn mukaan, et ikävää päivää näe. Ala puolustaa halveksittuja, puutu vääryyteen. Anna aikaasi, rahaasi ja pala sydäntäsi sairaiden, alistettujen ja yksinäisten elämän helpottamiseen. Jo alkaa tuntua. Ole kristitty myös lähipiirissäsi: rakasta ja armahda niin, että kipeää tekee.

Ja jos virtaa riittää, tarjoudu kehittämään seurakuntasi jumalanpalveluselämää sellaiseksi kuin toivot, sillä juuri sitä kirkon kuormitetut työntekijät nyt tarvitsevat. Jos voit tuoda mukanasi tuoksuja, halausta, hymyä ja iloa, apu otetaan varmasti vastaan.

Jumalanpalvelus ei kuitenkaan ole vain aistien palvelupaikka, vaan enemmän: huoltoasema, jossa Jumalan Pyhä Henki varustaa meidät elämään kristillistä elämää arjessa. Liity seurakunnan rukoukseen ja ehtoollisyhteyteen. Siinä kohtaat Hänet, matkaan lähettäjäsi. 

Ja jonakin päivänä kesken kenttähommien ymmärrät, mitä tarkoittaa vanha viisaus ”Anna seurakunnalle tehtävä, muuten joudut viihdyttämään sitä.”


Kirjoittaja on lapualainen mediayrittäjä ja radiopakinoitsija.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä