26.2.2015Teksti Arja-Leena Paavola

Talkoohengessä           

Talkoot ovat loistava suomalainen perinne. Niiden avulla on korjattu heinät pellosta, rakennettu jopa taloja ja vuoltu paanuja kirkkojen kattoihin. Samaa ajatusta toteutetaan edelleen harrastuksissa, kouluissa ja taloyhtiöissä. Yhdessä tekeminen on hyvä tapa saada välttämättömät asiat hoidettua ja siinä sivussa kasvattaa yhteisöllisyyttä pienessä tai isossakin porukassa.

Jokainen yhteisiin puuhiin osallistunut on joutunut huomaamaan, että yleensä aina samat ihmiset ovat valmiita tarttumaan haravaan ja leipomaan kun taas osa katsoo, että parempaakin tekemistä on. Sitä paitsi kun kerran taloyhtiöt maksavat huoltofirmoille ja lasten harrastusten kustantaminen nielee jo tarpeeksi rahaa, miksi siis pitäisikään tarjota omaa aikaa ja työpanosta. Rahan ja kustannustehokkuuden ajatteleminen tekee asiat paljon vastenmielisemmiksi. Elämästä tulee muutenkin tarpeettoman raskasta, mikäli kaikelle laittaa hintalapun, vaikka tietysti vapaa-aika onkin kallisarvoista.

Tyttären harrastuksessa talkoista luistajat ovat laitettu ruotuun siten, että jokaisen lapsen vanhempien on osallistuttava määrättyihin talkoisiin. Järjestely herättää ajoittain napinaa ja keskustelua siitä, voidaanko vapaaehtoisuuteen velvoittaa. Me taas, jotka osallistumme ilman pakkoakin, olemme saaneet tutustua toisiimme ja viettää oikeastaan aika mukavia hetkiä yhdessä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä