5.3.2015Teksti Freija Özcan

Sinun pitää uudistua

Tuttava oli löytänyt dynaamisemman seurakunnan. Siellä oli valtavan sosiaalista ja tapahtui ihmeitä. Hän luki nyt Raamattua kaiken aikaa, eli johdatuksen ja profetioiden virroissa.

– Kyllä sinunkin kannattaisi uudistua uskossasi, hän rohkaisi minua.

Tunsin sisimmässäni ahdistavan piikin. Miten se aina pistääkin, kun uskoa aletaan arvioida? Sellainen hetkellinen pelko siitä, että toinen onkin oikeassa. Että minun uskoni on väärää.

– Sinun pitäisi antaa itsesi kokonaan Jumalalle, tuttava jatkoi ja alkoi puhua armolahjoistaan.

Mitäköhän kohtaa en olisi antanut, mietin mielessäni. Hengellisen lehden toimittajana olen niin paljon Jumalan kanssa tekemisissä, että välillä melkein kyllästymme toisiimme. Ehdotin, että minulla voisi olla pilkunviilauksen armolahja, mutta sitä ei kuulemma löytynyt Kirjoituksista.

Parin vuoden kuluttua tuttavani tokeni. Ruusuiset lasit putosivat silmiltä ja hän huomasi, että ihmiset ovat kaikkialla vain ihmisiä, pettymykset seuraavat toistaan ja liioittelu viihtyy siellä, missä usko on yksilön omaa viihdettä.

Oikeastihan suhde Jumalaan on elämänpituinen maraton. Kilometri kilometriltä se koetellaan. Välillä juostaan lujaa ja välillä hiljaa. Ihania asioita näkee matkan varrella ja varmaan jonkun harhankin. Olennaista on, että pääsee sillä omalla juoksutyylillään perille. Siellä vedetään sitten hämmästyneesti henkeä: – Ai, kato sinäkin olet täällä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä