15.10.2015Teksti Ulla-Maija Vilmi

Liian paljon liian pian

Lehdissä ja televisiossa on haastateltu turvapaikanhakijoita pian heidän saavuttuaan maahan. On kysytty muun muassa heidän tulevaisuuden suunnitelmiaan Suomessa.

ulla-maija vilmi

Joku kolmekymppinen nainen kertoi haluavansa lääkäriksi. Se, millaiselta koulutustaustalta hän ponnistaa, jäi epäselväksi. Kun toiselta, miehensä ja lastensa kanssa saapuneelta, naiselta kysyttiin useampaan kertaan, mitä hän aikoo tehdä, nainen piti päänsä ja sanoi jatkavansa kotirouvana.

Jos ja kun turvapaikanhakijat tulevat mahdottomista oloista ja vaikeiden vaiheiden jälkeen, ei ole syytä olettaa, että heidän olisi heti helppo hahmottaa tulevaisuuttaan – vieraassa yhteiskunnassa, jonka tarjoamia mahdollisuuksia, rajoitteita ja paineita he eivät tunne.

Kotoutuminen ei suju aivan käden käänteessä. Siihen tarvitaan paljon: aikaa, rauhaa, ympäristö- ja yhteiskuntaoppia, yhteyksiä ihmisiin, luottamusta ja turvaa.

Lappeenrantalainen kirjailija Annamari Marttinen on viime vuosina työskennellyt myös suomenkielen opettajana Joutsenon vastaanottokeskuksessa, joka toimii entisessä Konnunsuon keskusvankilassa. Siihen ympäristöön sijoittuu myös hänen romaaninsa Vapaa (Tammi 2015).

Romaani kertoo irakilaisen turvapaikanhakijan Mahdin turvapaikkaprosessista. Se aikana hän opiskelee suomea ja kipuilee kokemiaan kauheuksia ja tuntematonta tulevaisuuttaan yöllisissä painajaisissaan ja rukouksissaan.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä