19.3.2014Teksti Heli Karhumäki

Kukaan ei perään huutele

Olin ollut koko päivän liekeissä, sillä valmistelin puheenvuoroa Karjalan teologisen seuran symposiumiin. 

Aiheena oli ”Kirkko myrskyn silmässä”. Yritin piirtää suuria linjoja, nähdä tilastojen yli ja kehitellä ideoita kirkon suuriin kysymyksiin. Miten kirkko saisi jäsenensä tuntemaan itsensä tärkeiksi ja tarpeellisiksi? Miten jokainen jäsen voisi tulisi kuulluksi ja nähdyksi, jotta tuhannet eivät joka vuosi eroaisi kirkosta?

Haeskelin eväitä netissä, kun törmäsin tietoon, joka lässäytti mielialan kertalaakista. Entinen työkaverini oli eronnut kirkosta!

Ei se mitään, jos tuhat eroaa, mutta että tämä meidän Pekka! Vauvana hänet puettiin valkoiseen kastemekkoon ja kastettiin isien ja äitien uskoon. 15-vuotiaana hän polvistui albassaan alttarille, otti vastaan leivän ja viinin. ”Tahdotko uskoa?” häneltä kysyttiin, ja hän vastasi ”tahdon”.

Nyt hän oli lähtenyt. Ei ovet paukkuen, vaan vähin äänin. Virasto käsitteli eron, mutta kukaan ei kysynyt mitään, ei kommentoinut, ei kiittänyt tähänastisesta jäsenyydestä. Ei tullut kirkkoherralta kirjettä.

Pekkaa miettiessä nousi mieleen Ultra Bran erolaulu: ”Sinä lähdit pois, minä katselin parvekkeelta loittonevaa selkääsi. Kiersit vesilammikot ja arvaan etten murehdi tätä eroa.”

Juuri näin se meidän kirkossamme käy. Katsomme lähtijän selkää, muttemme sano mitään. Vastuullisimmat kirkkoherrat lähettävät eroavalle sentään ystävällisen kirjeen. Kirkkohallitus on siihen kannustanut ja laatinut mallikirjeenkin. Kirje on hyvä, mutta pitäisikö panna uusi vaihde päälle? Eikö jokaisen eroavan pitäisi saada ystävällinen puhelu?

Testasin ideaa tuoreeltaan symposiumin iltajatkoilla. Pöytäseurue epäröi. Eikö ole vähän teennäistä soittaa, jos ei tunne eronnutta henkilökohtaisesti?

Ei tietenkään. Jos lopetat lehden tilauksen tai avustusjärjestön kuukausilahjoituksen, joku soittaa pian perään. Ei soittaja sinua tunne, mutta juttu luistaa ja myyntipuhetta sävyttää hymy.

Turha kursailu joutaa pois. Seurakunta on Jumalan perheväkeä, Jeesuksen ystävien yhteisö. Sillä on lupa ja velvollisuus olla kiinnostunut jäsenistään. Sillä on Jeesuksen käsky rakastaa. Mitä perheyhteyttä se on, että annetaan ihmisen lähteä kotoaan ilman yhtään ystävällistä hyvästelyn sanaa?

Jos seurakunnan jäsenistä yksi prosentti eroaa vuosittain kirkosta, 99 prosenttia jää. Joukosta löytyy värväämällä muutama reipas ja sydämellinen kristitty, joka on valmis tarttumaan luuriin. ”Hei, ei olla varmaan koskaan tavattu, mutta minä olen samasta seurakunnasta ja kirkkoherran kanssa sovittiin, että soitan sinulle. Kiitos, kun olet kuulunut tähän seurakuntaan niin pitkään. Sinun jäsenmaksullasi on tehty paljon hyvää. Emme me silti sinun rahojasi kaipaa, vaan sinua. Haluaisitko kertoa, petyitkö johonkin?”

Entä jos tulee luuri korvaan? Ei siinä kuinkaan käy. Pitää ottaa torjutuksi tulemisen riski. Siinä jos missä kuljetaan Jeesuksen jalanjäljissä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä