5.7.2018Sanat Tapani RuokanenKuva Jani Laukkanen

Kirkko saarnaa seinillään

Kolumni Tapani Ruokanen

Hyvää taidetta ei tarvitse selittää, se koskettaa suoraan ilman perusteluja. Tulen kesäisestä taidenäyttelystä Tyrvään vanhan pappilan kivinavetasta puhdistuneena. Taide puhuu suoraan, ohi järkeilyn, kun oivallukselle antaa tilaa eli aikaa. Kuvissa on tuttua.

Asukkaat rakensivat talkoilla Tyrvään poltetun kivikirkon uudelleen 21 vuotta sitten. Keskiaikaisten seinien uusissa kuvissa ovat kosmiset ulottuvuudet: maailmankaikkeuden synty, elämän alku ja loppu. Ja kärsimystie. Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen ovat sukupolvemme kirkkomaalareita – Rauhala maalasi 71 kuvaa ja Lavonen 29. Työ kesti viitisen vuotta. Molempien työt ovat vaikuttavia ja tyystin erilaisia.

Kirkossa minuun teki suuren vaikutuksen ikivanhoilla seinillä moderni luomiskertomus, jossa puhaltavat paratiisin tuulet: viesti kulkee yli sukupolvien, Jumalan Sana, jota ilman ei ole syntynyt mitään.

Uusi taide toteuttaa ikiaikaista kuvatarinaa, keskiajan tapaan. Tuolloin ihmiset eivät ymmärtäneet latinankielistä messua, he eläytyivät katselemalla kuvia. Olemme palaamassa sanan ajasta kuvan aikaan, aivopitoisesta analyysista kokonaisvaltaiseen elämykseen.

Tyrvään kirkossa on luominen – maailmankaikkeuden synty ja elämän synty. Jumalan silmä katsoo kolmiossa tyynesti yli kaiken.  Kuvissa on big bang eli valon synty, elämän koodi DNA, eläinten luominen, Johanneksen evankeliumin alku ”Alussa oli Sana”. Kuvissa on mystiikkaa, salaisuuksia, ikivanha kertomus.

Rauhala kertoi hämmästyneensä Raamatun kertomusten ja tieteen tutkimustulosten yhdenmukaisuutta: ensin maapallolle ilmaantuvat kalat ja vesieläimet, matelijat ja linnut, sitten vasta maaeläimet ja nisäkkäät. Viimeisenä tulee ihminen, joka kuvataan pelkistetysti, vain vedestä nousseen märkinä jalanjälkinä.

Kivikirkon alttarin symboliikka on vahva: valon synty, nouseva aurinko luomisen aamussa – jo ennen maailmankaikkeuden luomista Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.

Saman elämyksen toi suvijuhlilla kansanjoukon veisaama virsi 105: ”Aurinkomme ylösnousi, paistaa voittovuorella. Aurinko on ristin päällä valkea ja punainen.”

Tämä Leonard Typön runo yli sadan vuoden takaa on sekin kuin maalaus.  Siinä on suoraan koettavaa taidetta, joka ei kaipaa selityksiä. Jotakin samaa on Pyhän Olavin kivikirkossa.

Kirkon kuvissa Pyhä Henki on kyyhkynen, joka rikkoo jumalallisen kolmion: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

Se työ vaikutti. Kolminaisuus ja kyyhkyn siipi rikkomassa pyhyyden tiukan rajan kohti ihmistä, joka ei voi ymmärtää Jumalan salaisuuksia. Lohdullinen kuva. Ei tarvitse yrittää lähestyä Lähestymätöntä, koska Hän lähestyy ihmistä ja tulee veljeksemme ja Vapahtajaksemme.

Taiteilijan kirkkomaalausten signeeraus on kaksoispiste: kuolema ei ole päätepiste, vaan siitä seuraa jotakin. Saarnatuolin alfa ja omega, ensimmäinen ja viimeinen kreikkalaisissa aakkosissa, eli kuva Kristuksesta, joka tulee myös aikojen lopussa, niin kuin oli luomisen aamussa: minä olen. Se riittää. Kirkko saarnaa seinillään.

Nyt Tyrvään vanhan pappilan kivinavetassa on esillä Rauhalan näyttely samassa hengessä, teemana Ennen ja jälkeen. Kannattaa poiketa siellä ja kirkolla.

 

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä