17.8.2017Teksti Satu Kreivi-Palosaari

Jokku seurat

Rippileiriohjelma sille päivälle oli muutoin aivan normaali, mutta iltaohjelman kohdalla luki ”Seurat”. Rentoon leiriimme levisi outo jännittyneisyys. ”Jokku seurat”, ”miksei Igoria ja iltaohjelmaa”, kuului käytäviltä mutinoita.

Isoset ja kesätyöntekijät ehdottivat tuntia ennen seuroja, että ne pidettäisiin rannassa.  Aistin hermostuneisuutta. Seurat pidettiin lopulta sakraalitilassa. Istuimme ympyrässä ja keskellä oli pari kynttilää ja isoja kiviä somisteena. Kaikkien katseet tarkkailivat minua. Aloita ees ne jokku seurat. Koska saa lähteä?

Seurat merkitsee sanana Oulussa Rauhanyhdistyksen seuroja, jotkut harvat tietävät herännäisseurat. Muuten lyö tyhjää.

Olin pyytänyt jokaista työntekijää pitämään puheen ja isoset myös lupasivat puhua yhdessä ja erikseen. Hämmennyksestä huolimatta puhujia ei ollut vaikea löytää. Annoin ohjeeksi, että kertokaa jotakin, joka on teille tärkeää. En alleviivannut hengellisyyttä. Kaikkiaan yhdeksän puhetta oli luvassa ja saman verran lauluja.  Seuraavan tunnin aikana seurasalissa oli häkellyttävä tunnelma.  Naamiot raottuivat, roolit tipahtelivat. Katsoimme silmiin ihmistä.

Ei hauskoja sketsejä, ei näppäriä toiminnallisia opetusmetodeja, ei edes rakasta liturgiaa.

Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois.  Yksi kerrallaan joku meistä kertoi elämästään pienen kaistaleen. Yövalvojatytöt pitivät toisiaan käsistä kiinni kertoessaan asiaansa.  Kaipauksesta, pettymyksistä, toivosta, löytyneestä oljenkorresta ja tilasta, jonka oli löytänyt erityisesti seurakunnan nuorisotyössä. Kuinka nuori oli keskellä kuohuntaa saanut olla oma itsensä, tullut nähdyksi.  Jumalakin mainittiin monta kertaa ja Jeesus.

Lauloimme johdatuksesta, peloista ja taivaasta, kuuntelimme Tuure Kilpeläistä ja Juha Tapiota, näitä läpikotaisin hengellisiä lauluja. ”Henki puolellas on.” Seurat kestivät puolitoista tuntia, vaikka niiden piti kestää tunnin. Kukaan ei hievahtanutkaan lähteäkseen aiemmin pois. Seurat päättyivät Isä meidän -rukoukseen.

Kun kävelimme seuratuvasta huoneisiimme, tajusin, että meille oli tapahtunut jotakin. Ilmapiiri huokui kunnioitusta ja myötätuntoa toisen elämänponnisteluja kohtaan.  Nuoret kaipaavat kipeästi kertomuksia elävästä elämästä. He ovat itsekin nähneet ja kokeneet jo paljon.

Pelko käännyttämistunnelmasta tai nuorten herkkyyden väärästä hyväksikäytöstä on nuorisotyössä ollut aivan aiheellista, mutta vienyt pois ytimestä.  Rippikoulu on ennen kaikkea yhdessä elämistä. Seurat saivat olla meille se kairoshetki, jossa rakkauden kaksoiskäsky elettiin todeksi. Jokku seurat oli lopulta täynnä läsnäoloa ja kiitollisuutta.

Kirjoittaja on toimittaja ja pappi.

 


 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä