5.6.2013Teksti: Leena Huima

Hömötiainen Eedenissä

Väittävät siinä vanhassa Raamattu-nimisessä kirjassa, että ihminen luotiin jotenkin eri tavalla ja erilaiseksi kuin eläimet. Kun ihminen oli luotu, hän antoi eläimille nimet. Ihminen erotti leopardin gepardista ja sakaalin sudesta. Hän tunnisti talitiaisen, hömötiaisen ja sinitiaisen eri lajeiksi, mutta tiesi myös, että ne kaikki ovat tiaisia.

Juu, tiedän kyllä, että Eedenin puutarhassa ei voi olettaa olleen hömötiaisia. Yhtä vähän voi olettaa Aadamin puhuneen suomea. Ehkä on suostuttava siihen, että hömötiaiselle antoi nimen suomenpuhuja, jonka mielestä se oli jotenkin hömö. Totta on kuitenkin, että ihminen muodostaa ryhmiä ja ryhmien ryhmiä, eli hienommasti sanottuna kategorioita, ja jakaa niitä alakategorioiksi tai yhdistää yläkategorioiksi.

Eläinten kategorioinnin suoritti mies. Eevaa ei silloin vielä ollut. Historian suuret systemaatikot ovatkin olleet miehiä, oli kyse sitten kasvien luokittelujärjestelmästä, kristillisen opin ja harhaoppien erottelusta tai kieliopin kirjoittamisesta. Luokittelu tuntuu olevan miehinen ominaisuus. Eikä tämä estä kuitenkaan huomaamasta, että joillakin naisilla on tässä suhteessa hyvin miehinen sielu.

Jumala teki kertomuksen mukaan kaikki eläimet ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen ihminen kullekin antaisi. Samalla katsottiin, olisiko siellä ihmiselle kumppania. Vaikka siellä ehkä olikin koira ja kissa ja kenties vielä hevonen, marsu ja gerbiilikin, niin ne eivät riittäneet täyttämään ihmisen tyhjiötä.

Itse asiassa eläinten luokittaminen oli isku luokittelevan Aadamin palleaan. Karjuvan leopardin, sinne tänne hyppelevän gerbiilin, ulvovan shakaalin ja titityyttelevän tiaisen voi vangita luokitteluun ja suodattaa sille ominaiset tuntomerkit muistiinsa. Sen jälkeen eläimet ovat enemmän luokkia kuin yksilöitä. Kuitenkin puuttuvat ihmiset: ne, jotka tunnetaan ainoalaatuisina yksilöinä. Jopa niin, että kumppani tai oikein hyvä ystävä voi elämässä kuulua samaan ystävien kategoriaan kuin rakas koira tai viisas kissa – siitä huolimatta, että kaikilla kolmella eläinlajilla (ihminen, koira, kissa) on eri nimi.

Kun se Siperia, jonka väitetään opettavan, alkaa olla puutonta tundraa, kategoriat laajenevat. Elämän loppupuolella ihmisten pääominaisuudeksi tulee annettuus; se, että tuo ihminen on minun elämääni annettu. ”Nainen, jonka sinä annoit minulle”, sanoi Aadam Jumalalle, ja tässä puheessa on kuultu moitteen ja syytöksen sävy. Annoit väärän naisen, joka houkutteli minut pahaan. Kaikesta huolimatta Aadam ja Eeva oli toisilleen annettu, eikä mikään tehnyt tyhjäksi sitä, että Jumala oli Eevassa luvannut ja antanut Aadamille avun.

Annetussa ihmisessä on ihmisyyden ihme aina Jumalan lupauksena olemassa. Olipa se annettu nyt sitten puoliso, ystävä, työtoveri tai viikkosiivooja.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä