18.9.2014Ville Blåfield

Eroista ja yhteydestä

Tämä tuuli on minulle tuttu. Alkusyksyn meltemi ei ole mikään vieno tuulenvire, vaan päättäväinen, iltapäivästä jo hiekkaa mukanaan nostava lämmin puhuri. Palaan sen hoitoon tälle samalle kreikkalaissaarelle, tälle samalle rannalle, nyt viidettä kertaa.

Saarelle saavutaan aina lautalla Ateenan kautta, ja viime vuosina kaupunki on ollut käymistilassa. Välillä olemme matkanneet määränpäähämme mielenosoitusten, toisina kesinä vain eurokriisin lohduttomien kulissien läpi. Muutamassa vuodessa Ateena rapistui ja piristyi silmissä.

Saarella kriisin on huomannut vain paikallisten puheissa. Joka syksy pensionaattiamme pitävän perheen poika on raportoinut, mitä unionin yhteinen talouspolitiikka on kunakin vuonna tarkoittanut kreikkalaiselle pienyrittäjälle. Meltemi-tuulen voimalle, Välimeren ihanalle kirkkaudelle tai iltapäivän ensimmäisen Mythos-oluen puraisulle kuohut eivät ole mahtaneet mitään.

Tutussa tuulessa luen tällä kertaa Jhumpa Lahirin kymmenen vuotta sitten ilmestynyttä romaania Kaima. Kuten Lahirin kirjat usein, tämäkin käsittelee kirjailijan oman perheen tavoin Intiasta USA:han muuttaneen perheen identiteettikriisejä ja uuteen kulttuuriin sopeutumisen hankaluutta. Bengalin-intialaisin silmin amerikkalainen yhteiskunta on niin monella tavalla outo, arvot vieraat, perheyhteisö hajonnut.

Lahirin toistuvista teemoista tulee mieleen toinen verkkaisen lauseen mestari, nigerialaistaustainen Chimamanda Ngozi Adichie, jonka romaani Kotiinpalaajat tutki samoja kulttuurieroja afrikkalaisin silmin.

On helppo uskoa, että intialaiselle tai nigerialaiselle USA on kulttuurisokki – onhan pohjoisamerikkalaisessa työ- ja tapakulttuurissa, yhteiskunnassa ja jakautuneissa arvoissa paljon eurooppalaisellekin vierasta. Euroopan laidalta toiselle matkustaessaan sen sijaan pysyttelee jollain vaikeasti sanallistettavalla tavalla saman kulttuurin piirissä. Matkustaessaan Pohjois-Amerikasta Islannin kautta Suomeen, tuntee jo Reykjavikissa olevansa kotona.

Saati tällä Välimeren saarella. Kreikkalaisen näennäisessä töykeydessä, joka kuitenkin pinnan alla on silkkaa lämpöä, tai katukuvan itäeurooppalaisessa karuudessa, joka kuitenkin muodostaa häkellyttävän kauniin kylän, on jotain syvästi tuttua. Tällä rannalla Jhumpa Lahirin maailmankansalaisen tuskaa pohtiessa on helppo ajatella: On olemassa asia nimeltä eurooppalaisuus.

Tänä vuonna pensionaattimme rantatalon katolle on ilmestynyt Kreikan lipun viereen EU:n tähtilippu. Ele on jotenkin turhan juhlava, enkä ole ihan varma aukeaako sen viesti minulle kaikkine sävyineen. Ja sittenkin se tekee minut iloiseksi.

 

 Kirjoittaja on vapaa toimittaja.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä