Toimintakeskukset

Vivamon Lastekylä avattiin sunnuntaina 6.5. riemullisissa tunnelmissa.  Päivää juhlistettiin ensin Mukulamessulla Vivamon kirkossa, mistä vaellettiin kulkueena Lastenkylän alueelle Aittarinteeseen.
  Kansan Raamattuseuran toimintakeskukset eri puolilla maata tarjoavat monipuolista palvelua ja vaihtoehtoja lomanviettoon.   Keskuksissa voi osallistua erilaisille harrastekursseille, avioliitto- tai perheleireille, opiskella kieliä, kohentaa kuntoaan tai syventyä Raamattuun.  Keskukset tarjoavat myös kotoisan majoituspaikan matkailijalle.  
Vivamo palvelee erilaisten tapahtumien, kurssien ja lomaviikkojen sekä koulutuspäivien ja kokousten pitopaikkana. Lohjanjärven rannalla sijaitseva keskus on tullut monille tutuksi rukouksen ja hiljaisuuden paikkana sekä suosittuna rippileiripaikkana. Vivamon keskus on Särkyneen sydämen kirkko.Siellä vietetään jumalanpalveluksia säännöllisesti ympäri vuoden. Vivamossa sijaitsee myös Pyhän Birgitan kappeli ja Pohjoismaiden ensimmäinen Hiljaisuuden puutarha.
Vivamon Raamattukylä on perheille, seurakuntien, koulujen, kerhojen, leirien ja työtiimien ryhmille tarkoitettu elämyksellinen retkikohde. Raamatun ikiaikaiset kertomukset heräävät eloon draaman, musiikin, tanssin ja nukketeatterin keinoin. Ohjelma sopii kaikenikäisille.  Vivamon Raamattukylä luo elämykselliset puitteet Raamatun sanoman elämiselle, kokemiselle ja oppimiselle.
Lapin ainutlaatuinen hiljaisuus ja luonnon rauha kutsuvat Sinua irrottautumaan arjen kiireestä ja rentoutumaan ja lataamaan uusia voimia ja ajatuksia, jotka kantavat arjessa. Varaa paikkasi koko ihmisen täysihoitoon Kairosmajalle ja tule nauttimaan  Lapin kesän mykistävästä kauneudesta tai talven rauhoittavasta hiljaisuudesta, tunturituulen raikkaudesta ja erämaan rauhasta.
Parikkalassa rikkaan luonnon keskellä. Hyvät ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet ympäri vuoden. Talvisin valistuja latuja, kesäisin patikkapolkuja, lähellä sijaitsee mm. Siikalahden lintulahti ja muita ainutlaatuisia luontokohteita. Hoitava ohjelma ja yhteys tuovat monet sinne yhä uudelleen.
Tervossa Rasvankijärven rannalla, suomalaisessa järvimaisemassa. Kauniin luonnon keskellä, lämpimässä ilmapiirissä  voit levätä ja hiljentyä kuuntelemaan ja kohtaamaan itseäsi, toisia ja Jumalaa.   Erilaisia tapahtumia toukokuulta syyskuulle. Touko-, elo- ja syyskuussa on tilaa myös esimerkiksi syntymäpäivien viettoon, sukukokouksille ja saunailloille. Myös retkiryhmät ovat tervetulleita.Leirintäalueella on kahdeksan mökkiä (kolmessa hella ja jääkaappi), asuntovaunu- ja teltt...
Heinävedellä keskellä kauneinta järviseutua. Rauhallinen kesäisin toimiva toiminta- ja lomakeskus, mökkimajoitusta, teltta- ja asuntovaunualue, vierasvenesatama. Kahvio ka koski, sauna, kanoottien vuorkausta. Hyvät kalavedet sekä marja- ja sienimetsät. Lähellä mielenkiintoisia vierailukohteita.
Historiallinen Orisberg upeassa kartanomiljöössä Isossakyrössä palvelee kesäisin.  Orisberg sopii myös levolliseen lomanviettoon tai juhlien pitopaikaksi.
Yhdessä  saadaan paljon aikaan. Se on totta myös Kansan Raamattuseuran työssä, jossa on mukana paljon erilaisia ihmisiä palvelemassa omilla lahjoillaan ja osaamisellaan.
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin
PL 48, 08101 Lohja | puh. 0207 681 610