Vie kanssamme viestiä toivosta

-  Haluamme kertoa ihmisille sanomaa kestävästä toivosta, toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma sanoo.

Juuri nyt on tärkeä kertoa toivosta, jonka vain Jeesus Kristus voi antaa. Siksi myös Kansan Raamattuseuraa tarvitaan. Moni asia on maailmassa muuttunut näiden yli 65 vuoden aikana, joina KRS on tehnyt työtään. Yksi on kuitenkin muuttumaton: ihminen kaipaa rauhaa Jumalan kanssa. Sen Jeesus on ristinkuolemallaan hankkinut

 

Kohtaamme työssämme ihmisiä, jotka suorastaan janoavat ymmärrettävästi julistettua armon ja anteeksiantamuksen evankeliumia. Huoli omasta ja läheisten jaksamisesta kasvavien vaatimusten paineessa saa eri-ikäiset ihmiset jonottamaan esirukouspalveluun ja sielunhoitoon. Myös pelko tulevaisuudesta niin omassa maassamme kuin koko maailmassa varjostaa ihmisten mieliä.

 

Työmme tulevaisuus on riippuvainen sekä jatkuvasta uudistumisesta hengellisesti että työtämme tärkeänä pitävien ystävien tuesta. Kansan Raamattuseurassa elämme tällä hetkellä taloudellisesti tiukinta aikaa 25 vuoteen. Siksi vetoamme työmme ystäviin syyskeräyksessämme.

 

Tule mukaan kertalahjoituksella tai liittymällä lähettäjäksi.
Voit olla mukana työssä myös antamalla aikaasi ja osaamistasi käytännön tehtävissä.

 

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin
PL 48, 08101 Lohja | puh. 0207 681 610