Kansan Raamattuseura    |    Sana-lehti    |    KirjaSana    |    Yhteystiedot    |    Palaute    
Ajankohtaista
Julistustyö
Pyhä-teema
Raamattuopetus
Ohjelmapaketit
Koulutus
Avioparityö
Lapsi- ja perhetyö
Nuorisotyö
Seniorityö
Krito-työ
Erityistapahtumia
Musiikkia
Vankilatyö
Mitä silmät ei nää
Venäjällä
Vankien rinnalla Venäjällä
Kotimaan vankilatyöllä pitkät perinteet
Jeesus-elokuva
Retket ja majoitus
Lehdistökuvia

Vankien rinnalla Venäjällä


Sukat välittävät sanomaa rakkaudesta hyvin tuntuvasti. Jo yli 16 000 sukkaparia on välitetty vangeille.

Kerttu Loikkanen on monen vangin uskottu.

Kerttu Loikkanen lukee Jurin kirjettä: ”Olen 44-vuotias ja 29 vuotta on kulunut vankiloissa. Uskon, ettei Herra hylkää minua. Voi olla että hän varjeli minut sitä ihanaa päivää varten, jolloin tulin hänen luokseen ja opin tuntemaan totuuden ja elämäni tarkoituksen.”

– Kirjeitä tulee eri puolilta Venäjää. Tällaisia miehiä on paljon. Heillä ei ole mahdollisuutta muuttaa elämänsä suuntaa, ellei joku auta heitä, Kerttu sanoo.



Kerttu Loikkanen on tehnyt työtä vankien hyväksi jo vuosia oman lääkärintyönsä ohella ja välillä kokotoimisesti.

Pääkohteena on Murmanskin ja Kuolan alue. Työtä tehdään pienen paikallisen Vankien toivo -yhdistyksen kanssa. Se on vuokrannut pienen huoneiston, jossa vapautuvia vankeja autetaan elämän alkuun.

 – Olemme vankiloissa nähneet kuinka tärkeitä säännölliset kokoukset ovat, Kerttu kertoo.
- Haluamme innostaa vankeja itse lukemaan Raamattua.

Vangeille  viedään myös paketteja, vaatteita, ruokaa, hygieniatuotteita, kirjepaperia ja kuoria.

Sukat lämmittävät

Muutama vuosi sitten aloitettu kampanja on tuottanut yli 16 000 sukkaparia.

Eniten tarvitaan miesten kokoja ja on hyvä, jos ne eivät ole kovin värikkäitä. Myös lämpimistä miesten vaatteista ja jalkineista on suuri tarve. Myös verryttelypukuja pyydetään paljon.

  •  Villasukat toimitetaan osoitteeseen: KRS, PL 48, 08101 Lohja.
  • Sukat: Eniten tarvitaan isoja miesten kokoja, parhaita ovat ruskeat ja harmaat sukat, muutama raita vain. Liian värikkäitä vierastetaan.
  • Pienemmät koot viedään lasten- ja nuortenkoteihin ja muille tarpeessa oleville.
  • Eniten tarvitaan lämpimiä miesten  vaatteita, verryttelypukuja ja villapaitoja. Vaatteet ja kengät voi toimittaa:

Riitta Aikio
Siula 12
99980  UTSJOKI
puh. 0400 609 099

tai

Ursula Waltari
Nuorgamintie 5
99980  UTSJOKI
puh. 040 731 5370

  • Vaateiden tulee olla ehjiä ja puhtaita.

Tapahtumahaku

Mitä
Missä

Vapaa haku

Suurtapahtumat

  • Kirkastusjuhlat Heinävedellä
  • Sanan Elopäivät Kerimäellä 20.-2...
  • Sanan Suvipäivät

    Tule mukaan

  •  
  • Mitä voin tehdä?
  •  
  • Tule lähettäjäksi

    Kansan Raamattuseura  PL 48  08101 Lohja | puh. 0207 681 610  fax. 0420 793 435