Venäjän vankiloiden sukkalähetyksen äiti Kyllikki Sundgren sai iäisyyskutsun 87- vuotiaana. Hänen aloitteestaan syntynyt Kansan Raamattuseuran villasukkalähetys Venäjän vangeille on tuottanut jo yli 21 000 vsukkaparia.
Yhden pienen naisen rakkaudella tehty työ on kantanut paljon hedelmää.
Sukkia kudotaan nyt ympäri Eurooppaa, jopa Amerikassa on innokkaita sukankutojia, joiden neulomat sukat lämmittävät nyt Kyllikin toivomalla tavalla köyhimmistä köyhimpien jalkoja – ja sydämiä. Silmukoiden lomaan ovat kutojat piilottaneet rukouksia näiden heikko-osaisimpien lähimmäistemme puolesta.
Kyllikki Sundgren syntyi Sippolassa. Jo pienenä hän jäi orvoksi ja joutui sukulaistensa hoivattavaksi. Summan mummolassa pikku-Kyllikki paimensi karjaa. Kouluvuosinaan hän asui mummonsa suvun luona Kotkan Hovinsaarella. Samoista ajoista kertoo myös Kyllikin sukulaispoika Veikko Lavi lauluissaan, joista tunnetuimpiin kuuluu ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”.
Sekä Kyllikille että Veikko Laville oli yhteistä lauluäänen lisäksi yhteiskunnallinen aktiivisuus. Kyllikki Sundgren osallistui Marttojen toimintaan ja käytti kaunista lauluääntään myös kirkon tilaisuuksissa.
Kyllikin viimeisten vuosien palvelutyön huipennus oli Kansan Raamattuseuran villasukkalähetys, joka alkoi kymmenestä hänen kutomastaan villasukkaparista.
Maatalon elämään tottuneelle Kyllikille muutto palveluasuntoon ei ollut helppo. Kyllikki alkoi kutoa miesten villasukkia oikein urakalla! Näin syntyivät ne sukkaparit, jotka hän arasti antoi Ilkka Puhakalle 30.4.2005 rohkaisijansa nuorisotyönohjaaja Mirja Kasurisen kanssa.
Sukkapussiin Kyllikki oli laittanut kirjelapun, jossa hän toivoi sukkien matkaavan Kansan Raamattuseuran työntekijöiden matkassa Venäjän vangeille. Hänen toiveensa toteutui, kun muusikko Pepe Tolonen ja Ilkka Puhakka veivät ne Arkangelin alueen vangeille – niille orvoille ja hylätyille, joita kukaan ei käy katsomassa, eikä tuo lahjoja.
Kotimatkalla lentokoneessa saarnamiehet istuivat hiljaa vaikean vankilatilaisuuden jälkeen. Kyllikin sukat olivat lopulta lämmöllään ja rakkaudenviestillään sulattaneet häirikkökuulijoiden sydämet. Lentokoneessa syntyi oivallus: ”Mitä jos haastamme lähettäjämme kutomaan meille tuhat paria villasukkia, jotka jakaisimme Venäjän vangeille?”
Näin tehtiin! Haaste otettiin vastaan ympäri Suomea ja muissakin maissa.
Kyllikki oli hiljainen vanhus, joka halusi ilahduttaa omaisiaan ja ystäviään milloin lohivoileivillä, milloin kukilla. Ilkka Puhakka muistaa kuin eilisen päivän sen hetken, kun pieni, hauras nainen arasti ojensi hänelle villasukkapussin toiveenaan, että ne kymmenen sukkaparia menisivät köyhimmistä köyhimmille Venäjän vangeille.
Ja mitä tapahtuikaan? Sukkataika alkoi vaikuttaa. Kudontainnostus iski niin nuoriin kuin vanhoihinkin. Kutojat kertovat, kuinka he itsekin saavat apua kutimien tahtiin.
