Seurakuntatapahtumat
Seurakuntapäivät ja -tapahtuma ovat evankelioivan seurakunnan kädenojennus jäsenilleen ja muille alueen asukkaille.
Tapahtuma on hyvä tapa yhdistää seurakunnan eri työmuotoja ja innostaa ihmisiä mukaan tekemään. Se ei korvaa seurakunnan normaalia toimintaa. Tapahtumat ovat yhä enemmän mediatapahtumia, jotka avaavat ja antavat seurakunnille näkyvyyttä ja evankeliumille julkisuutta.
Tapahtumat alkavat laajapohjaisella ja perusteellisella valmistautumisella. Näkyvintä julkisuutta ovat varsinaiset tilaisuudet oheistapahtumineen. Ne ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, joiden takana laaja ja kantava pohja.
Tapatuman jälkeen toiminta jatkuu pienryhmissä, Alfa-kursseilla tai vaikkapa raamattu- tai katekismusluennoilla. Tärkeä osa työtä ovat myös erilaiset oheistapahtumat esim. oppilaitoksissa, työpaikoilla, ravintoloissa. Nämä "matalan kynnyksen majatalot" toimivat monille ensimmäisenä kontaktina seurakuntaan ja sen toivoa tuovaan sanomaan.
Seurakuntalaisten varustaminen, koulutus ja rohkaisu ovat keskeisiä edellytyksiä ja olennainen osa itse tapahtumaprosessissa. Tavoitteena on aina pitkäjänteinen tavoittavan ja varustavan työn vahvistaminen paikallisseurakunnissa. Tapahtumasta jää sekä opetuksissa että käytännön työssä kouliintuneita seurakuntalaisia, jotka ovat halukkaita kasvamaan palvelutyössään oman seurakuntansa parhaaksi.
Tapahtuman onnistumisen perusta on seurakunnan oma osaaminen. Tapahtuma tuo seurakunnan työlle nostetta ja näkyvyyttä, joka ei kirkkovuoden arjessa aina näy. Tässä Kansan Raamattuseura haluaa olla seurakuntia tukemassa.
|