Kansan Raamattuseura    |    Sana-lehti    |    KirjaSana    |    Yhteystiedot    |    Palaute    
Ajankohtaista
Julistus
Koulutus
Raamattuopetusta
Draama
Työntekijöille
Pyhä-teema
Ohjelmapaketit
Avioparityö
Lapsi- ja perhetyö
Nuorisotyö
ajatOn -lukuvuosikalenteri 2012-13
Idusta isoseksi
Lähtölaukauksesta startti syksyyn
Leevi Helo
Ripari tänään
Ripari ennen
Seniorityö
Apua elämään
Musiikkia
Vankilatyö
Matkat
Mediatyö
Erityistapahtumia
Retket ja majoitus
Jeesus-elokuva
Karas-Sanalta uutta

Leevi Helo

– Siitä lähtien kun Jumala otti minut kiinni lukioikäisenä, sisälläni on ollut voimakas kutsu tehdä työtä nuorten kanssa. Musiikki on siinä erinomainen väline, kertoo Leevi  Helo, KRS:n  nuorisotyöstä.


Nuotit ja koskettimet tulivat mukaan imatralaisen Leevin elämään, kun hän aloitti  pianonsoiton 11-vuotiaana. Takana on kymmenisen vuotta  Pro Fide –yhtyeen kosketinsoittajana ja reilut viisi vuotta musiikinopettajana Tapiolan koulussa Espoossa. Hän on ollut sadoilla keikoilla ja kohdannut kymmeniätuhansia nuoria eri puolilla Suomea.

 

 

 

Matkan varrella on tullut suoritettua nuorisotyönohjaajaan tutkinto, ja kädessä ovat myös musiikin maisterin paperit Sibelius Akatemiassa suoritettujen opintojen jälkeen.

 

 

 

– Useimmat nuoret ovat musiikin kanssa tekemisissä päivittäin. Koska jokaisella on musiikista jokin mielipide, siitä keskustelemalla on helppo päästä liikkeelle. Musiikki on erinomainen väline työssä myös siksi, että se osuu meidän sisimmässämme eri paikkaan kuin puhe.

 

 

 

Vastaus kysymyksen, mikä hänelle on työssä ominta, ei yllättäen olekaan musiikki.

 

– Raamatun opettaminen. Se on Jumalan Sanaa, joka osuu ja koskettaa. Ääretön mahtuu äärelliseen Sanan välityksellä. Raamattu on jokaiselle tarkoitettu eväs elämän matkalla. Suosittelen, sillä siihen voi luottaa.

 

 

 

Työssään Leevi sanoo haluavansa välittää nuorille evankeliumin ytimen.

 

 

 

– Luther sanoi sen hyvin: kun syntisi ovat Jeesuksen harteilla, ne ovat oikeassa paikassa. Jumalalle riittää Jeesuksen meistä maksama maksu. Ajattelen, että jokainen nuori on kuin se Jeesuksen vertauksen peltoon kätketty helmi, josta löytäjä oli valmis maksamaan koko omaisuutensa.

 

 

 

– Innostavinta tässä työssä on se, että nuori saa tulla Jumalan löytämäksi. Se on aina ihmeellistä ja tekee kiitolliseksi.

 

 

 

– Palkitsevia ovat myös yhteyden kokemukset nuorten kanssa. Ne voivat syntyä kesken yhteisen laulun, rukoilemisen tai raamattuopetuksen, Leevi miettii.

 

 

 

Sillanrakentaja

Tapahtumahaku

Mitä
Missä

Vapaa haku

Suurtapahtumat

  • Sanan Suvipäivät
  • Kirkastusjuhlat

    Tule mukaan

  •  
  • Mitä voin tehdä?
  •  
  • Tule lähettäjäksi

    Kansan Raamattuseura  PL 48  08101 Lohja | puh. 0207 681 610  fax. 0420 793 435