Kansan Raamattuseura    |    Sana-lehti    |    KirjaSana    |    Yhteystiedot    |    Palaute    
Ajankohtaista
Julistus
Koulutus
Raamattuopetusta
Draama
Työntekijöille
Pyhä-teema
Ohjelmapaketit
Avioparityö
Lapsi- ja perhetyö
Nuorisotyö
ajatOn -lukuvuosikalenteri 2012-13
Idusta isoseksi
Lähtölaukauksesta startti syksyyn
Leevi Helo
Ripari tänään
Ripari ennen
Seniorityö
Apua elämään
Musiikkia
Vankilatyö
Matkat
Mediatyö
Erityistapahtumia
Retket ja majoitus
Jeesus-elokuva
Karas-Sanalta uutta

Idusta isoseksi

Pastori Piialiina Ristolainen osaa sanoittaa Raamatun maailmaa nuorille.

KRS:n nuorisotyössä Itu-koulutuksen suosio yllätti iloisesti. Monipuolinen työkausi on muutenkin vilkas.

 

– Tämä Itu-vuosikerta on innostunutta porukkaa, pastori Piialiina Ristolainen kertoo.

 

Itu on rippikoulun jatkokurssi. Itu-iltoja on syksyllä viitenä iltana ja välissä Maksit eli raamattuopetukset. Itusta voi jatkaa Isoskoulutukseen.

 

– On etuoikeus saada olla yksi luottoaikuinen nuorten elämässä, Piialiina sanoo.

 

– Tuen tarve on kasvanut. Vahvistamme sielunhoitonäkökulmaa työssämme entisestään. Sitä varten olemme kehittäneet ryhmätyöskentelyä, jossa voidaan yhdessä käsitellä kipukohtia ja kysymyksiä. Olemme kokoamassa siitä myös aineistoa seurakuntien käyttöön.

 

– Viestimme vaatimusten ja pärjäämispaineiden keskellä painiskeleville nuorille on: Sinä kelpaat ja sinua rakastetaan sellaisena kuin olet, ilman suorituksia.

 

Kutsumustyössä

 

– Itu-koulutukseen osallistuvien määrä yllätti iloisesti, toteaa Leevi Helo, joka ottaa vuoden 2011 alusta KRS.n nuorisotyön johtamisen vastuulleen.

 

Itu- ja Isoskoulutusten lisäksi pyörivät mm. perjantaisin Arskat ja vanhempien nuorten K-17 illat. Nuorisotyön tiivistä ohjelmaa rytmittävät lisäksi jatkoriparit, viikonlopputapahtumat ja Isosseikkailut Vihdissä ja Savonlinnassa ensi vuoden tammi-helmikuussa. Loppiaisena leireillään Kairosmajalla.

 

Leevi Helo on nuorisotyöntekijä, musiikinopettaja ja muusikko. Hän kokee olevansa kutsumustyössään nuorten rinnalla.

 

– Minua innostavat tilanteet, joissa voin opettaa Raamattua. Yhdessä tekeminen on myös tärkeää, siinä syntyy yhteyttä ja hyviä keskusteluja. Tärkeintä on kohdata jokainen nuori yksilönä.

 

 

 

 

Tapahtumahaku

Mitä
Missä

Vapaa haku

Suurtapahtumat

  • Sanan Suvipäivät
  • Kirkastusjuhlat

    Tule mukaan

  •  
  • Mitä voin tehdä?
  •  
  • Tule lähettäjäksi

    Kansan Raamattuseura  PL 48  08101 Lohja | puh. 0207 681 610  fax. 0420 793 435