Irti arjesta avioparileirillä
‑ Avioliittoleiri on yhteinen matka. Ja matkailu avartaa, vakuuttavat Terhi ja Erkki Jalo. He ovat mukana vastuupareina Samassa veneessä –avioparityössä.
‑ Lähdimme ensimmäiselle leirillemme, kun olimme olleet pari vuotta naimisissa.
Koko perheen yhteinen loma
Viisi lasta ja oma yritys, kiirettä ja touhua siis riittää. Kaiken keskellä parisuhteen hoitamiseen tarvitaan tahtoa ja taitoa. Siihen avioliittoleireiltä on saatu hyviä eväitä.
‑ Ne ovat auttaneet ymmärtämän sekä puolisoa että itseä. Oma asenne on muuttunut, Jalot kertovat.
‑ Teemme asioita yhdessä, vaalimme keskusteluyhteyttä. Välillä se on vaikeaa eikä millään jaksaisi tahtoa. Kun sitten edes toinen pystyy tulemaan puolitiehen vastaan, alkaa solmu aueta ja silloin saaduista opeista on apua. Ja yhteyden palautuminen kannustaa vaalimaan sitä jatkossakin.
Leirit ovat olleet hyviä irtiottoja arjesta.
‑ Joku muu miettii ruokalistan, tekee ruuan ja hoitaa jälkisiivouksenkin, Terhi Jalo kiittelee.
‑ Leireillä on ollut mukava olla yhdessä koko perheenä ja samalla on voinut keskittyä omaan puolisoon. Opituista vuorovaiktustaidoista on ollut apua myös lasten kanssa.
Erkki Jalolle yksi löytö on ollut se, että aviosuhdetta voi todella hoitaa ja löytää ymmärrystä ja järkeä arkeen.
‑ Olen tajunnut puolison erilaisuutta. Terhi tulee erilaisesta perheestä kuin minä, hän on erilainen kuin minä. Sen hyväksyminen on helpottanut monessa tilanteessa.
‑ Lohdullista on huomata myös, että muut painivat samanlaisten kysymysten kanssa. Ryhmäkeskusteluissa on ollut upeita hetkiä, kun joku on sanoittanut omassakin päässä pyörineen ajatuksen.
Muut eivät mestaroi
Hyvät kokemukset ovat innostaneet Jalot ottamaan myös vastuuta leirien sisällöstä. Tänä kesänä he ovat mukana Karkussa ja Oronmyllyllä pidettävillä leireillä.
‑ Leirit koostuvat vetäjien alustuksista, joita käsitellään yksin, pareittain tai omassa ryhmässä, he kertovat. Ohjelmassa on usein myös koko perheen yhteinen ulkoilutapahtuma.
Entä jos kaikki salat tulevat leirillä julki tai joudumme toisten ripitettäväksi, saattaa joku etukäteen pohtia.
‑ Keskustelut ovat ehdottoman luottamuksellisia ja asioistaan voi kertoa juuri sen verran kuin haluaa, Jalot rauhoittavat.
- Leirillä ei puristeta mihinkään muottiin eikä joku ”täydellinen” pariskunta mestaroi toisten asioita. Olemme lomalla, emme suorittamassa avioliittoleiriä tai ryhmäkeskustelua.
Kynnystä voi madaltaa lähtemällä mukaan jonkun ystäväperheen kanssa.
‑ Teimme itse niin ja siitä jäi kaikille tosi hyvät muistot ja ystävyytemme tiivistyi entisestään.
Leireillä on aivan tavallisia ihmisiä erilaisista elämäntilanteista ja lähtökohdista.
Yksi ehdoton leirien anti on sekin, että niillä saa samat arvot jakavia uusia ystäviä oman välittömän elinpiirin ulkopuolelta.
|