Päivi Niemi ja nuoren itsetunto
Nuoren itsetunto rakentuu monesta palasta. Päivi Niemi puhuu suoraan aikamme ongelmista ja itsetunnon rakentamisesta. Päivi on rockimimmi, joka puhuu vanhaa kunnon evankeliumia nuorten kielellä.
- Nuoret puhuvat paljon yksinäisyydestä, varsinkin pojat. Sekoillaan jengin mukana, mutta oikeasti ollaan yksin.
Päivi Niemi käy puhumassa nuorille kouluissa ja seurakuntien nuorten illoissa. Mistä Päivi kouluissa puhuu?
- Mulla on eri setit eri luokille ja esityspaikastakin riippuen, olenko uskontotunnilla, koulun auditoriossa vai gospel-konsertissa, Päivi selittää ja kertoo naurattavansa ja itkettävänsä kuulijoitaan. Sitten käsitellään nuoren itsetunto-ongelmia ja syitä, jotka rikkovat sen: kodin ongelmia, koulukiusaamista, henkilökohtaisia solmuja.
- Ihmissuhteet ovat nuorelle tärkeitä; se että tulee oikeasti kuulluksi, Päivi sanoo ja kertoo oman elämänsä sekoiluvaiheessa saaneensa uskovasta tädistään kuuntelijan ja tukihenkilön.
- Nyt on mun vuoroni olla kuulijana jollekulle. Mua ei kutsuttu helppoon elämään, vaan antamaan ja auttamaan. Jeesus kutsui ja mun teki mieli vastata: joo! Kun näen, että nuori selviää elämänsä mykkyröistä, se on palkkapäiväni!
- Olen yksi linkki, joillekin se ainoa. Kun kellään ei ole aikaa eikä rakkautta, niin otetaan sitten vaan nappia naamaan.
Itsetuntoa rakentamassa
Päivi puhuu aikamme ongelmista, erilaisista riippuvuuksista, seksistyneestä ajastamme, syömishäiriöistä ja vääristä tai väärin korostetuista malleista, joiden mukaan nuori yrittää vääntyä ja kääntyä hakeakseen identiteetilleen vahvistusta.
Yhtä rehellisesti hän puhuu myös uskosta itsetunnon rakennuspalikkana. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjan: Itsetunnon rakennuspalikoita (Päivä Oy, 2008).
- Usko on yksi rakennuspalikoista. Jeesus on historiallisesti todistettavissa oleva heppu. Ei uskonto, vaan usko on sitä, että voin kokea olevani tärkeä ja rakastettu. Jumala rakastaa kaikkia, mutta tämä on henkilökohtaisesti löydettävä.
Tämän verran Päivi sanoo koulumaailman sietävän evankeliointia. Vanhempainilloissa puhutaankin sitten rakkaudesta ja rajoista ja gospeltapahtumissa solmitaan kontakti tai rukoillaan yhdenkin nuoren kanssa.
Päivi uskoo vahvasti rukouksen voimaan, jonka vaikutuksista nuoren elämään saattaa vuosia myöhemmin kuulla.
Tiedustelut:
KRS:n julistustyön sihteeri Elina Rouhiainen puh. 0207 681 672
|