rss Kansan Raamattuseuran uutisia

16.2.2017

Uskon päivä kutsuu yhteiseen rukoukseen 30.3.

Kansan Raamattuseura kutsuu seurakuntia ja rukousryhmiä yhteiseen rukouspäivään oman paikkakunnan puolesta 30. maaliskuuta, jolloin vietetään Uskon nimipäivää. Se on hyvä päivä rukoilla oman paikkakunnan puolesta.

bannerikuva upn sivulle

– Suomen juhlavuosi ja reformaation merkkivuosi haastavat meitä kantamaan huolta kotimaastamme ja kotipaikkakunnastamme. Siksi on hyvä tulla yhteen rukoilemaan ja siunata kotipaikkakuntaa, KRS:n julistustyön johtaja Kalle Virta sanoo.

– Samanaikaisista rukousilloista muodostuu tavallaan kuin yksi iso rukoustapahtuma.

Uskon päivän seurakuntahaaste toteutettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Päivää varten on olemassa oma nettisivu, jolta löytyy ideoita ja virikkeitä rukousillan toteuttamiseen.  Ne ovat vapaasti käytettävissä.

– Rukousta voi toteuttaa eri tavoin. Rukouksen pohjaksi voi etsiä tietoa paikkakunnan tarpeista jahaastatella päättäjiä, rohkaisee Päivi Peittola  KRS:n Helsingin Rukouksen talosta.

Uskon päivänä voisi lähteä yhdessä myös rukouskävelylle valituille alueille. Kävelyn aikana voi kohdatuille ihmisille lahjoittaa Siunausta sinulle -kortin, jolle voi kirjoittaa vaikkapa kutsun seurakuntaan. Kortteja voi tilata verkkokaupasta.

Jos rukousilta ei syystä tai toisesta järjesty seurakunnassa, ystäviä voi kutsua myös kotiin.  Jokainen mukaan tuleva voisi etsiä etukäteen tietoa jostakin oman paikkakunnan kohteesta ja rukoustarpeesta.

– Yhdessä rukoileminen on innostavaa ja toisten kanssa rukoukseen tulee enemmän ulottuvuuksia kuin yksin rukoillessa. Oma usko vahvistuu ja yhteys vahvistuu, Päivi Peittola sanoo.

Uskon päivän tilaisuuden voi ilmoittaa mukaan Uskon päivän tapahtumiin nettisivulla Uskonpaiva.fi. Tilaisuudet merkitään nettiin tulevaan karttaan, näin yhteinen rukous tulee näkyväksi.

Tänä vuonna Uskon päivä on myös askel kohti valtakunnallista Kristuspäivää, jota vietetään 2. joulukuuta Turussa. Erityisenä rukousaiheena ovat päivän valmistelut.

Lisätietoja

www.uskonpaiva.fi

 

 


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä