Intian työ


Kansan Raamattuseura kanavoi apua Intiaan erityisesti orvoille ja leskille.

Teemme  yhteistyötä paikallisten  Mother Theresa Welfare Society  (MTWS) ja Good News Prayerful Ministries (GNPM) -järjestöjen kanssa. Ne toimivat pääosin Andhra Pradeshin osavaltiossa Kaakkois-Intiassa Gunturin alueella. Yhteistyö aloitettiin vuonna 2011.Ylläpidämme mm. orpokotia, joka antaa suojaa lapsille ja leskille. Tule mukaan työhön.


DSCF3305 (Small)

Sosiaalinen työ

Leskityö
Tule kummiksi leskelle.
MTWS tekee sosiaalista työtä orpojen, leskien, katulasten ja sairaiden parissa, joiden määrä on Intiassa suuri  ja joiden asema riittävän sosiaaliturvan puuttuessa huono. Monet orvot päätyvät katulapsiksi prostituutioon ja huumekierteeseen. Lesket ovat usein perheensä hylkäämiä ja elävät suuressa puutteessa.

MTWS:llä on Kolaganivaripalem-nimisessä kylässä vuonna 2015 valmistunut lastenkoti Home of Grace (Armon koti), jossa on kodinomaiset tilat 40 lapselle ja viidelle leskelle. Kotiin sijoitetaan täysin orpojen lasten lisäksi tarpeen mukaan puoliorpoja. Lapsille annetaan turvallinen ja rakkaudellinen kasvuympäristö ja hyvä peruskoulutus. Näin he saavat perustan itsenäiseen aikuiseen elämään. Järjestö ylläpitää myös Pohjois-Intian vuoristossa pientä 10-paikkaista orpokotia, sekin Home of Grace (Armon koti).

Orpokodit toimivat kristillisellä arvopohjalla, mutta lapsia ei erotella uskonnollisen taustan perusteella. Orpokoti on merkityksellinen myös ympäristön asukkaille työllistäen heitä eri tehtävissä.

Lasten kehityksestä ja heidän koulumenestetyksestään on saatu hyviä tuloksia. Orpokoti on saanut hyvät arvioinnit myös viranomaisten tekemien valvontakäyntien perusteella.

Orpokotiin sijoitettavat lesket saavat täyden ylöspidon ja  voimiensa mukaan he auttavat kodin töissä. Heidän lisäkseen järjestö tukee kuukausittain noin 60 taloudellisesti ja terveydellisesti erittäin huonossa asemassa olevaa leskeä pienellä rahasummalla ja tarjoaa ruoka- ja vaateapua.

MTWS:n toiminta perustuu suomalaisten kummien kannatukseen sekä yksittäisiin rahalahjoituksiin. Samalla teemme jatkuvasti työtä tavoitteena kotien kasvava omavaraisuus.

Yhden lapsen ja orpokodille majoitetun lesken kummimaksun suuruus on 50 €/ kk. Paikallisen seurakunnan avustusverkoston kautta tuettavan lesken kummimaksu on 10 € / kk.

Tartu orvon käteen ja tule kummiksi. Voit liittyä mukaan täyttämällä alla olevan kaavakkeen. Tutustu kummiperiaatteisiin.

Hengellinen työ

Sadonkorjuu
Satoa on paljon...
Intiassa ihmiset ovat hengellisesti janoisia ja avoimia kuulemaan sanomaa elävästä Jumalasta. Varsinkin kastittomilla ja alakastisilla, joilta paikallisessa kulttuurissa puuttuu monessa suhteessa ihmisarvo, on syvää hengellistä etsintää.

GNPM tekee evankelioimis- ja opetustyötä. Sen työyhteydessä on 45 pastoria, joita tuetaan sekä hengellisesti että taloudellisesti pienellä summalla. Julistustyön ja Alfa-kurssien kautta tavoitetaan ihmisiä ja opetetaan uusia kristittyjä. Järjestön pieni raamattukoulu varustaa ja innostaa kristittyjä seurakunta- ja evankelioimistyöhön. Pastoreiden ja muiden kristittyjen innostus ja rohkeus työhön on länsimaiden kristityille puhuttelevaa. Työn tulokset ovat olleet rohkaisevia.

GNPM:n toiminta perustuu suomalaisten kummien kannatukseen sekä yksittäisiin rahalahjoituksiin. Samalla rohkaisemme ja etsimme keinoja, miten työstä voisi tulla omavaraista. Yhden pastorin kummimaksun suuruus on 20 €/kk.

Voit liittyä Intian työn kummirenkaaseen tai lähettäjäksi täyttämällä alla olevan kaavakkeen.

Jos haluat lisätietoja työstä, ota yhteys KRS:n kansainvälisen osaston projektisihteeriin Pirjo Honkaseen.

Lisätietoja voit lukea myös työn esitteestä.

 


Tule kummiksi tai lähettäjäksi

Liity Intian työn lähettäjäksi tai kummiksi orvolle, leskelle tai pastorille oheisella lomakkeella. Kummina sitoudut tukemaan työtä toistaiseksi ja voit koska tahansa halutessasi lopettaa kummiutesi ilmoittamalla siitä lähettäjäosastolle. Kummina tai lähettäjänä saat säännöllisesti kuulumisia työstämme sähköpostilla tai postitse.

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.













Tietoa Intiasta

Intia

  • Itsenäistyi 1947, liittovaltio
  • Asukkaita: 1 236 344 631 (2014), väestötiheys 367,6/km² (väkimäärältään 2. suurin valtio )
  • Pinta-ala: 3 287 590 km² (7. suurin valtio)
  • Pääkaupunki: New Delhi
  • Muita kaupunkeja:Mumbai, Kalkutta, Chennai, Hyderabad
  • Uskontotilanne: hinduja 81,3 %, muslimeja 14 %, kristittyjä 2,5 %, sikhejä 2 % sekä muita uskontoja 2,5 %
  • Virallinen kieli: hindi, mutta englantia käytetään politiikassa, hallinnon kielenä ja liike-elämässä.

Väestöstä alle 14-vuotiaita on noin 30 prosenttia ja 15-64 -vuotiaita noin 65 prosenttia. Lapsikuolleisuus on 49 (tuhatta kohden). Keskimääräinen eliniän odote on 66. Suurin osa väestöstä asuu maaseudulla, kaupungeissa asuu vain 29 prosenttia väestöstä. Maan yli miljardista asukkaasta noin 35 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella.

Kastilaitos on laissa kielletty, mutta hindujen keskuudessa se on elävää arkipäivää. Lukutaitoprosentti (yli 15-v.) 74,04%, naisilla (65,46 %), miehillä (82,14 %). 

Intiassa on pulaa puhtaasta vedestä monilla alueilla. Maanviljely käyttää 92 % vedestä.

Bougainville


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä