Haaste kansainväliseen vastuuseen

Kansan Raamattuseuran kansainvälinen työ haastaa kristittyjä hengelliseen ja kansainväliseen vastuuseen kotimaassa ja ulkomailla. Lähtökohtana on maailmanlaajuinen lähetysnäky.
Haluamme työllämme olla tukemassa  Jumalan hyvän uutisen julistamista sanoin ja teoin.




World Map

Intiassa työskentelemme orpojen parissa, Pietarissa autamme katulapsia ja perheitä. Turkkiin teemme pari kertaa vuodessa lyhyen matkan, jolloin mahdollisuuksien mukaan annamme kohtaamillemme turkkilaisille Jeesus-elokuvan lahjaksi.

Virossa KRS tekee yhteistyötä maan evankelisluterilaisen kirkon, Suomen Lähetysseuran ja Viron kirkon lähetyskeskuksen kanssa. Työ painottuu Kasvunaika-seurakuntakoulutukseen, jonka oppimateriaali on käännetty viroksi.

Tule mukaan

Kansainvälisessä työssä voi olla mukana esimerkiksi:

  • tukemalla taloudellisesti ja rukouksin kauttamme ulkomailla olevia työntekijöitä
  • tukemalla lyhytaikaisiin projekteihin lähteviä
  • osallistumalla itse kansainvälisiin projekteihimme (Turkki). Saadut kokemukset rohkaisevat tavoittavaan työhön myös kotimaassa

CRU

Kansan Raamattuseura on ollut vuodesta 1972 yhteistyössä maailmanlaajuisen  Campus Crusade for Christ -evankelioimisjärjestön kanssa. Nykyisin järjestö tunnetaan nimellä CRU.  Sen Euroopan työ tunnetaan nimellä Agape EuropeNäistä yhteyksistä on saatu ideoita varsinkin opiskelijatyön, evankelioimiskampanjoiden, maallikkokoulutuksen ja lähettäjäpiiritoiminnan kehittämiseen. 


Tällä hetkellä 13 suomalaista palvelee CRU:n kautta eri puolilla maailmaa. Myös lyhytaikaiset kansainväliset projektimme toteutetaan yhteistyössä CCC:n kanssa, kohdealueena erityisesti nk. 10/40 ikkuna. Suomessa tunnetuimpia CRU:n tuotteita ovat Jumala rakastaa sinua  -vihkonen sekä Jeesus-elokuva.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä