Johannes, ukkosenjylinän poika

Kesän 2016 uutuusnäytelmä kertoo nuorimmasta opetuslapsesta Johanneksesta ja hänen elämästään.

Näytelmän alussa kohtaamme vanhan Johanneksen, joka alkaa kertoa mielenkiintoista tarinaansa. Millainen oli opetuslapsi, jota Jeesus rakasti?



DSC_1320 rajattu Pekka Kaskinen

Kolme opetuslasta, Johannes, Jaakob ja Pietari, olivat Jeesuksen seurassa monissa tärkeissä hetkissä. Kirkastusvuorella heille ilmestyivät Mooses ja Elia. Ennen vangitsemistaan Jeesus kutsui heidät valvomaan ja rukoilemaan kanssaan Getsemanen puutarhassa. Ristillä Jeesus antoi Johannekselle luottamustehtävän: hänen tuli pitää huolta Jeesuksen äidistä.

Jeesuksen noustua taivaaseen Johannes jäi muiden opetuslasten kanssa Jerusalemiin. Hän sai nähdä helluntain jälkeen seurakunnan nopean kasvun ja joutui kokemaan myös ensimmäisiä kristittyjä kohdanneet vainot. Johannes siirtyi Efesokseen, jossa hän kirjoitti Johanneksen evankeliumin.

Kerrotaan, että elämänsä loppupuolella Johannes karkotettiin Patmoksen saarelle, koska hän oli todistanut Jeesuksesta. Monet ovat siinä käsityksessä, että hän kirjoitti myös Ilmestyskirjan, Patmoksella saamansa näyn perusteella.

Millaisen ihmisen kynästä kumpuavat Johanneksen evankeliumin ainutlaatuinen kauneus ja syvällisyys? Millainen oli se malja, jonka Johannes sai juodakseen?

Katso esitysajat tästä.




Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä