

Minna Pyysalon konserttiohjelmistoon kuuluu hänen omien laulujensa lisäksi toisten tekemiä ”lainalauluja”. Näitä, itselleen rakkaita ja tärkeitä lauluja Minna halusi tallentaa muillekin jaettavaksi.
Hetkinen-levyllä on sellaisia klassikkoja kuten ”Saviruukku”, ”Armolaulu”,”Minun käteni soi”. Laulut on sovitettu uudelleen tekstejä ja laulujen tunnelmia kunnioittaen. Tuloksena on koskettavaa ja vahvaa tulkintaa sekä taidokasta soitantaa.
Jussi ja Minna Pyysalo esiintyvät useimmiten kahdestaan. Monipuoliseen ohjelmistoon kuuluu lauluja rakkaudesta, ilosta ja ikävästä, elämän suurista kysymyksistä. He toimivat myös usein yhteislauluun virittäjinä erilaisissa yhteyksissä.
He palvelevat monipuolisesti musiikin lahjoillaan. He laulavat ja laulattavat tapahtumissa tai suunnittelevat konserttikokonaisuuksia.
He vierailevat myös ala-kouluilla laulattamassa ja leikittämässä lapsia. Useimmiten he saapuvat seurakunnan tai hengellisen järjestön kutsumana.
Joulukonsertit Jouluna Jumala syntyi:
Lue lisää