Tilinpäätös

Kuvassa  Panu Mäkelän takana osa tiimistä, vasemmalta Janne Selinummi, Raija Kurki, Seija Hirvikoski ja  Julia Kanerva.
Kuvasta puuttuvat Jaana Eloranta, Ulla Halttunen, Meeri Hannikainen, Anna Liinamaa sekä Jussi ja Minna Pyysalo.
 Kaupungissa tuulee - radio-ohjelma on siirtynyt tauolle. Vuoden 2011 aikana tehtyjä ohjelmia voit kuunnella ohjelman nettisivuilta.
 
 

Viimeisessä Kaupungissa tuulee -ohjelmassa 30.12.  tiimi summasi kokemuksiaan vuoden varrelta.
 
Kaupungissa tuulee -ohjelmaa oli Panu Mäkelän kanssa  tekemässä innokas tiimi. 
 

 

 

Voit kuunnella kaikki vuoden 2011 aikana lähetetyt ohjelmat netistä:

 

Joulunohjelmassa kuultiin jouluna työssä olleiden tuntoja ja tunnelmia.

 

 16.2. Kaupungissa tuulee -ohjjelma vei kuulijat Raamattukylän jouluvaellukselle. Lähde mukaan vaelluksen tunnelmiin, kuuntele ohjelma netistä.

 
9.12. ohjelmassa kuultiin välähdyksiä laulaja-evankelista Sari Behmin elämäntarinasta.

 

2.12. pohdittiin sitä millaisia tunteita lapsen kotoa  lähteminen vanhemmissa herättää. Haastateltavina Leena ja Matti Junnila Lohjalta.

 

18.11. Airi Munnukka kertoi omasta surumatkastaan äitinsä kuoleman jälkeen. Äiti sairasti 11 vuotta Alzheimerin tautia. 

 
11.11. Rasmus Mäntymaa kertoi tunteista, kun lapsi sairastuu vakavasti.


Kaupungissa tuulee -ohjelmista  voit lukea lisää

Siellä voit kuunnella myös aiempia ohjelmia.

 

Ohjelman toimittaa

Kaupungissa tuulee -sivulle pääset linkistä.

Kommentoi ohjelmaa, viritä keskustelua, jaa ohjelman herättämiä ajatuksia.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin
PL 48, 08101 Lohja | puh. 0207 681 610