Antamisen raamatullinen perusta

Kaikki mitä Jumala on uskonut käyttöömme, mitä omistamme, on hänen lahjaansa meille (1 Kor. 4:7).

Raamatun mukaan  emme siis omista mitään, mutta meidät on kutsuttu taloudenhoitajan tehtävään. Jumala on tarkoittanut käyttöön sen, minkä hän omistaa. Hän haluaa käyttää meitä, meidän lahjojamme sekä sitä aineellista hyvää, mitä hän on meille antanut.

Antamisen esikuvana on Jumala. Monien ihmisten hallitsevana tunnuksena on saada enemmän ja enemmän. Koko elämä on valjastettu tämän päämäärän saavuttamiseen. Meitä rakastavan Jumalan tunnusmerkkinä puolestaan on antaa enemmän ja enemmän. "Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?" (Room. 8:32)

Antaminen on armosta elävälle ihmiselle etuoikeus.

Jeesus tahtoo vaikuttaa kauttamme hyvää, kun hän on saanut Pyhän Hengen kautta asuinsijan sydämessämme. Kuitenkin kysymys on samalla kypsymisestä ja kasvusta. Kypsyminen on henkistä ja hengellistä kasvua iän myötä.

Paavalilla lienee ollut mielessään samantapaisia ajatuksia, kun hän kirjoitti toisen korinttilaiskirjeen kahdeksatta ja yhdeksättä lukua (esim. 2 Kor. 9:7).

Samassa yhteydessä on kuvaus siitä, miten Jumalan armo vaikutti Makedonian kristityissä (2 Kor. 8:2-4).

Kukaan ei voi pakottaa toista antamaan. Tärkeintä on se, että olemme avoimia ja vapautuneita Jumalan kasvojen edessä ja sallimme hänen vaikuttaa meissä kasvua myös antamisen alueella.

Jumala on varannut antamiseen siunauksen. Raamatussa Jumala takaa, ettei ihminen köyhdy antaessaan (Luuk. 6:38).

"Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen." (Mal. 3:10)

"Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää" (2 Kor. 9:6).

Jumalan työtovereina

Jumalalla olisi varmasti monenlaisia mahdollisuuksia toimia maailmassamme. Kuitenkin hän on valinnut tien, jolla hän haluaa käyttää välikappaleinaan ihmisiä ja kaikkea sitä, mitä hän on haltuumme uskonut. Jumala toivoo, että käytämme haltuumme uskottua omaisuutta puutteessa olevien lähimmäistemme auttamiseen ja evankeliumin välittämiseen lähelle ja kauas. Näin Jumala pitää huolen valtakuntansa työn tarpeista.

Jo tuhansia vuosia sitten Jumala erotti valtakuntansa työhön täystoimisia työntekijöitä. Israelilaisten oli määrä antaa kymmenykset leeviläisten työn rahoittamiseksi (4 Moos. 18:21, 4 Moos. 35). Leeviläiset olivat Vanhan testamentin ajan täystoimisia Jumalan valtakunnan työntekijöitä. Myös kohdissa 3 Moos. 27:30 ja Mal. 3:10 toistuu Vanhan testamentin kehotus panna syrjään kymmenykset tuloista Herran työtä varten.

Uusi testamenttikin kehottaa samaan. Filippiläiskirjeen neljäs luku osoittaa, että Paavali sai taloudellista tukea Filippin seurakunnalta, ja että se oli Jumalalle mieleen. 1 Kor. 9:nnen jakeen mukaan niiden, jotka ovat Jumalan valtakunnan työssä, tulee saada siitä palkkansa. Itse asiassa Paavali nuhtelee kirjeessään korinttilaisia siitä, etteivät he annan taloudellista tukea Jumalan kansalle (1 Kor. 9 ja 2 Kor. 8,9). Myös Jeesus opetuslapsineen otti vastaan taloudellista apua ystäviltään.

Sekä Vanha että Uusi testamentti osoittavat, että meidän on lupa kehottaa ihmisiä uhraamaan. Paavali ei vain tyytynyt pyytämään korinttilaisia tukemaan Jumalan valtakunnan työtä, vaan hän jopa lähetti heidän luokseen miehiä varmistamaan, että korinttilaiset myös antavat se, mitä olivat luvanneet. Kun Nehemia palasi maanpakolaisuudesta rakentamaan Jerusalemia, hän pyysi ja sai tarvittavat varat pakanakuninkaalta. (Neh. 2:1-8)

Ote Hannu Päivänsalon raamattutunnista.