Kansan Raamattuseura    |    Sana-lehti    |    KirjaSana    |    Yhteystiedot    |    Palaute    
Lahjoitukset
Keräykset
Tule mukaan rukouksen liikkeeseen
Pääsiäisen sanomaa julistamassa
Lasten ja perheiden hyväksi
Tule lähettäjäksi
Mitä voin tehdä?
Kolehdit
Toistuvaissuoritus
Testamentti
Pankkiyhteydet
Keräyslupa
Rekisteriseloste

Nukketeatterit ja dvd:t tavoittavat lapsiperheitä

Valkovillan Paratiisi-esitys näkyy tänä vuonna televisiossa.

Nukketeatterimme Valkovilla ja Sananjalka vierailevat kouluissa, seurakunnissa ja lapsi- ja perhetapahtumissa ympäri Suomea. Viime vuonna niiden esityksissä oli lähes 30 000 katsojaa. Palaute on ollut hyvin myönteistä ja rohkaisevaa.

 

Esityksissä käsitellään lapsia askarruttavia kysymyksiä rehellisesti ja avoimesti niin, että lapsen luottamus tulevaisuuteen ja Jumalaan voi vahvistua. Tarjolla on myös oheismateriaalia, jonka avulla asioiden käsittelyä voidaan jatkaa ryhmässä tai kotona. Tänä vuonna on valmisteilla myös pari uutta esitystä.

 

Jeesuksen elämästä kertovia Jeesuksen jäljillä -lastenelokuvia on jaettu lahjaksi jo lähes 20 000 kappaletta nukketeatteriesitysten yhteydessä. Kiitos tästä teille, jotka osallistumalla kahden viime vuoden keräykseen teitte sen mahdolliseksi. Jeesuksen jäljillä -dvd on arvostettu lahja, jota katsotaan kotona koko perheen kanssa monta kertaa.

 

Elokuvan kysyntä ei näytä vielä hiipumisen merkkejä. Unelmamme onkin, että voisimme tänä vuonna painattaa ja jakaa vielä 10 000 dvd:tä. Autatko meitä toteuttamaan tämän unelman?

 

Viime vuonna kerroimme nukketeatteri Valkovillan Paratiisi-esityksestä. Luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja Jumalan pelastavasta armosta kertova esitys on koskettanut niin pieniä kuin aikuisiakin. Viime vuonna valmistimme keräyslahjoitusten turvin esityksestä televisiotaltioinnin, joka esitettiin TV7:ssa ensimmäistä kertaa loppiaisen jälkeen. Seuraavassa vaiheessa haluamme tehdä taltioinnista dvd-version, joka sopisi jaettavaksi nukketeatteriesitysten yhteydessä. Siihen tarvitaan sinun taloudellista apuasi.

Tapahtumahaku

Mitä
Missä

Vapaa haku

Suurtapahtumat

  • Sanan Suvipäivät
  • Kirkastusjuhlat

    Seurakuntapalvelut

  • Kaiken keskellä Jumala
  • Valo loistaa pimeydessä -monologi

    Kansan Raamattuseura  PL 48  08101 Lohja | puh. 0207 681 610  fax. 0420 793 435