Kansan Raamattuseura    |    Sana-lehti    |    KirjaSana    |    Yhteystiedot    |    Palaute    
Lahjoitukset
Tule mukaan
Keräykset
Lasten ja perheiden hyväksi
Mitä voin tehdä?
Suoraveloitus
Kolehdit
Testamentti
Pankkiyhteydet
Keräyslupa
Rekisteriseloste

Koko perhe tarvitsee tukea

Samassa Veneessä -avioparityö on saanut paljon kiitosta kokonaisvaltaisesta otteestaan.

Jos perheen aikuiset voivat huonosti, myös lapset kärsivät. Kansan Raamattuseuran avioparityö Samassa Veneessä haastaa aviopareja huoltamaan suhdettaan säännöllisesti ja syventämään sitä. Työ pyrkii kokonaisvaltaisella otteella ehkäisemään parisuhdeongelmia ennalta.

 

Avioparileirit, -viikonloput ja erilaiset tapahtumat tavoittavat vuosittain yli 2 000 ihmistä. Niiden toteuttamisesta vastaa iso joukko koulutettuja vapaaehtoisia aviopareja. Työssä korostetaan erityisesti sitoutumisen merkitystä. Avioliitto on tarkoitettu elämänpituiseksi liitoksi, joka luo lapsille turvallisen kasvuympäristön ja kestää myös elämän vaikeina aikoina.

 

Avioparityö suuntautuu entistä enemmän myös erityisryhmiin. Uusia aluevaltauksia ovat avioon aikovien ja monikulttuuristen avioparien viikonloput, joiden tarve on selvästi kasvamassa.

 

Tämän vuoden erityinen tavoite on uuden pienryhmämateriaalin valmistaminen aviopareille. Suunnitteilla on kaksi osaa, joista kukin sisältää kuusi kokoontumiskertaa. Materiaali auttaa järjestämään laadukasta pienryhmätoimintaa esim. seurakunnissa. Näin työmme vaikuttavuus voi kasvaa moninkertaiseksi.

Tapahtumahaku

Mitä
Missä

Vapaa haku

Suurtapahtumat

  • Sanan Suvipäivät
  • Kirkastusjuhlat

    Seurakuntapalvelut

  • Bibliodraama
  • Apostolien teot

    Kansan Raamattuseura  PL 48  08101 Lohja | puh. 0207 681 610  fax. 0420 793 435