Kansan Raamattuseuran taustaa

Kansan Raamattuseuran Säätiö syntyi sota-ajan herätysten seurauksena vuonna
1945. Seurasta ei kuitenkaan tullut perinteistä herätysliikettä, vaan
laaja-alainen evankelioimistyön palvelujärjestö. Sen päätyömuotoja ovat alusta
saakka olleet julistus ja evankelioimistyön koulutus seurakunnissa.

 

 

Sotien loppuvaiheessa Suomen yli pyyhkäisi hengellisen herätyksen aalto. Evankelista Frank Mangs piti kokoussarjoja ympäri maata, ja kokouspaikat täyttyivät ääriään myöten. Kansan Raamattuseura perustettiin 1945 hoitamaan herätystä eteenpäin. Hankkeen keskeinen puuhamies oli Yrjö Karilas .

 

KRS alkoi julkaista Sana-lehteä, joka sai heti suuren levikin. Vuonna 1946 KRS:n toiminnanjohtajaksi tuli Mauri Tiilikainen. Hänen johdollaan seuran julistajat alkoivat tehdä läheistä yhteistyötä seurakuntien kanssa, mikä vakiintui KRS:n työnäyksi.

 

Vuonna 1953 sisarukset Karin ja Mary Stråhle lahjoittivat KRS:lle Lohjalla sijaitsevan Vivamon maatilan, jonne perustettiin seuran ensimmäinen toimintakeskus. Vivamossa alettiin pitää nuorisoleirejä, ja nuorisotyö lähti vahvaan nousuun.

 

60-luku oli KRS:lle nopean kasvun aikaa. Seura sai lahjoituksena useita toimintakeskuksia ja maa-alueita keskusten rakentamista varten. Opiskelijatyö lähti liikkeelle ja kasvoi seuraavalla vuosikymmenellä. Erilaisia musiikkiryhmiä syntyi evankelioimistyön tueksi. Eläkeläistyö alkoi Vivamossa, sitä varten perustettiin Vivamo-opisto.

 

70-luvulla lähettäjäpiirien syntyminen loi pohjan työntekijämäärän kasvulle. KRS järjesti laajoja evankelioimiskampanjoita ja -aktioita. - Evankelioimistyön koulutuskeskus, EVKO, perustettiin palvelemaan seurakuntien evankelioimistyötä.  Karas-Sana Oy perustetiin vuonna 1974 hoitamaan kustannustoimintaa.

 

80-luvun alussa KRS järjesti yhdessä seurakuntien kanssa laajan Tässä elämä -kampanjan, jossa tavoitettiin viikon aikana yli puoli miljoonaa ihmistä noin 150 seurakunnassa.

 

KRS on vuosien varrella järjestänyt  useita missiotapahtumia. Myös useimmissa Suomessa ja Baltiassa järjestetyissä missioissa Kansan Raamattuseura oli pääjärjestäjänä ja Kalevi Lehtisen yhteistyökumppanina.

 

90-luvun alkupuolella Pietarin katulapsityö ja Venäjä vankilatyö lähtivät  liikkeelle ja ovat edelleen merkittäviä työmuotoja.

 

KRS:n monipuolinen evankelioimistyö jatkuu kaiken ikäisten ihmisten parissa Suomessa ja ulkomailla. Siitä mitä KRS on tänään, saat välähdyksiä näiltä internetsivuilta.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin
PL 48, 08101 Lohja | puh. 0207 681 610