Mikä KRS?
Kansan Raamattuseuran Säätiö sr (KRS) on luterilaisen kirkon piirissä toimiva valtakunnallinen evankelioimisjärjestö. Toimintamme kiteytyy sanoihin ”elämme armosta, kerromme Jeesuksesta”. Haluamme rohkaista ihmisiä uskomaan Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan ja tuomaan toisiakin hänen yhteyteensä. Haluamme myös palvella seurakuntia evankelioimistehtävän toteuttamisessa ja seurakuntalaisten varustamisessa.
Toiminnassamme on tilaa taustaltaan ja kristilliseltä korostukseltaan erilaisille ihmisille. Kansan Raamattuseura haluaa toimia sillanrakentajana: rakentaa elämän siltaa Jumalan yhteyteen sekä kristittyjen keskinäistä yhteyttä yli yhteiskunta- ja kirkkokuntarajojen.
Kansan Raamattuseuran työn tekee mahdolliseksi suuri ystäväjoukko, joka tukee sitä rukouksin, taloudellisesti ja vapaaehtoistyötä tekemällä. Kaksi kolmasosaa vuosituloista kertyy lähettäjätuesta, kolehdeista, keräyksistä ja lahjoituksista.
Kansan Raamattuseura aloitti toimintansa vuonna 1945.