
Parisuhteen huoltopysäkki maaseutuyrittäjille 10.-12.2. antaa aikaa katsella omaa hyvinvointia työpaineiden lomassa.
Myrsky voi kaataa metsää, mutta niin myös avioeromyrsky. Myrskytuhojen varalle metsän voi vakuuttaa, mutta avioliitolle ei vakuutusta saa.
– Maaseutuyrittäjien elämässä parisuhteen asiat jäävät monesti käsittelemättä, kun tilan työt juoksuttavat paikasta toiseen ja kiireelliset työt ajavat ohi puolisoiden tarpeista, Samassa Veneessä -avioparityötä luotsaavat Anu ja Jukka Mattsson toteavat
- Etusijalla ovat usein koneet, viljelytekniikat tai eläinten hyvinvointi.
– Paineita parisuhteelle tuo sekin, että lähin työkaveri on myös puoliso ja ehkä ainoa aikuinen jota päivän aikana näkee. Yhdessä ollaan työssä ja vapaalla.
– Tiloilla eletään nykyään alituisen muutoksen keskellä. Työssä on paljon reunaehtoja, joihin ei itse voi vaikuttaa; EU:n säädökset, hintasuhdanteet, säätila, eläinten terveys. Kaikkeen ei voi varautua etukäteen, eletään muuttuvien tilanteiden keskellä ja sopeudutaan.
– Myös sukupolvenvaihdos on iso muutos tilalla, sekä luopujien että jatkajien elämässä. Silloin on mahdollista muuttaa juurtuneita tapoja, säilyttää hyvät ja luopua tarpeettomista mutkista. Avoin keskustelu tukee molempien osapuolien jaksamista, ja lähentää puolisoita toisiinsa muutosvaiheessa.
– Jos suhde toimii, muutokset ja paineet jaksetaan yhdessä kohdata. Suhteesta kannattaa huolehtia. Puoliso on niin arvokas lahja, että parisuhdetta varten kannattaa ottaa hetkeksi vapaata, Anu Mattsson suosittelee.
Parisuhteen huoltopysäkki viljelijöille ja yrittäjílle 10.-12.2.2012
Oronmyllyllä Parikkalassa
Viikonlopussa aiheina ovat mm.
Ohjelmasta vastaavat mylläriyrittäjät Terhi & Erkki Jalo ja maanviljelijät Vuokko & Tero Suutari.
Ja myös muista vuoden 2012 tapahtumista.