Kujanpää Sirkka
Avustava työntekijä
Sähköposti:
"Kasvaminen Jeesuksen armossa ja tuntemuksessa on vapauttanut elämään, olemaan minä. Hänen armonsa on vuosikymmenien ajan muovannut minua niin, että pikkuhiljaa olen alkanut luottaa siihen, että Jumala tahtoo käyttää minua ilosanomansa välittäjänä julistuksenkin saralla."
Kaupallisen koulutuksen saanut Sirkka Kujanpää on kerännyt reppuun myös teologian opintoja, käynyt evankelistakurssin, suorittanut saarnatutkinnon ja kaksivuotisen Rikotusta eheäksi - sielunhoitokoulutuksen.
Myös hiljaisuus on löytänyt Sirkan, ja sen puitteissa hän on käynyt myös retriittiohjaajakoulutuksen.
"Hiljaisuudessa läsnäolon todellisuus hoitaa. Siihen kätkeytyy salaisuus. Armon varassa läsnäolon salaisuutta kuunnellen saa levätä, jättää taakkoja ja latautua uusiin haasteisiin. Osallistujia rohkaisee se, että matkasta ei tarvitse raportoida muille."
Sirkan puheet liittyvät rukoukseen, armoon, anteeksiantamukseen, Pyhän Hengen työhön, sisäiseen eheytymiseen ja Kolmiyhteisen Jumalan olemukseen.
|