Helena Jarva
Lähdin –järjestön (CCC:n) työhön tammikuussa 1977 valmistuttuani Turun kauppakorkeakoulusta. Oltuani vastuussa Ruotsin työmme hallinnosta viitisen vuotta, siirryin Euroopan keskustoimistoon Saksaan talouspäälliköksi. 1990-luvun alusta olen ollut CCC:n kansainvälisessä toimistossa, joka vuodesta 1993 lähtien on ollut Floridassa.
Valvon taloushallinnon hoitoa noin 180 maassa asuinmaani ulkopuolella.
Tehtäviini kuuluu johtamani tiimin kanssa varmistaa, että varat ovat siellä, missä niitä tarvitaan ja mihin lähettäjät ovat ne osoittaneet, tiedottaa taloudellisesta tilanteesta ja tarpeista, valvoa varojenkäyttöä tilintarkastusten avulla ja kouluttaa hallinnonalan työntekijöitä tehtävissään.
Teen työtäni, koska haluan olla siunauksen lähteenä Jumalan valtakunnan työssä käyttämällä koulutustani ja Jumalan minulla antamia lahjoja. Minua on jo 30 vuotta kantanut se, että jo opiskelijana koin Jumalan kutsuvan minut palvelukseensa.
”Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.” (1 Tess. 5:24)
Minulta ei ole puuttunut mitään ollessani täyttämässä sitä tehtävää, jonka olen saanut Kristuksen ruumiin pienenä osana.
I moved from my home country Finland to Sweden in 1977, immediately after graduating from university with a degree in business. I had joined Campus Crusade for Christ (CCC) to serve as the administrator of our ministry in Sweden. After five years, I moved to the European Headquarters in Germany where I focused on financial management. Since the early 1990’s I have been at the CCC World Headquarters in Florida.
My responsibility with CCC is to oversee the financial management in the 180 countries outside of North America. Together with my team I ensure that the right amount of money is at the right place at the right time and that they are used as designated by the donors, report on financial situation and needs, monitor the use of funds by conducting audits, and train accounting personnel around the world in their responsibilities.
It motivates me to be able to be a source of blessing in the work of God’s Kingdom by using my training and God-given gifts. God called me to serve Him 30 years ago, and that call has not changed yet.
“The one who calls you is faithful and He will do it.” (2 Thess. 5:24)
I have lacked nothing in my little role as part of the worldwide Body of Christ.
|