
– Draama on siihen yksi hyvä tapa, draamapedagogi Mika Lahtinen tietää. Hän kutsuu ja rohkaisee monipuolisempaan lähestymistapaan Pyhään kirjaan.
– Ihminen elää koko kehollaan ja käyttää kaikkia aistejaan, tuntee monia tunteita. Silti seurakunnassa passiivisen kuuntelijan osa on monelle turhan tuttu. Ihmiset kaipaavat kuitenkin kokemuksia sellaisesta osallistumisesta, joka luo merkityksellisiä sisältöjä elämään.
Mika Lahtinen on ohjannut Jyväskylässä draamakursseja ja -työpajoja nuorille, opiskelijoille ja aikuisille. Bibliodraaman keinoin osallistujat tutustuvat ja eläytyvät Raamatun henkilöiden elämäntilanteisiin ja tekevät sitä kautta itselleen tärkeitä löytöjä.
Näistä kokemuksista on syntynyt uusi palvelu seurakunnille, Raamattu-forum.
– Kurssit sopivat kaikille, joille Raamatun kertomukset ovat etäisiä tai liian tuttuja. Aikaisempaa kokemusta draamatyöskentelystä ei tarvita, Lahtinen vakuuttaa.
– Osallistujat eivät esiinny. Jokainen käy omalla elämällään vuorovaikutukseen Raamatun tekstin kanssa. Jokaisella on oikeus omaan kokemukseen toisten sitä analysoimatta tai arvottamatta.
Raamattu-forumin palveluja voi skaalata elämyksellisestä raamattutunnista 2-6 tunnin draamatyöpajaksi tai kahden vuorokauden draamakurssiksi.