Kansan Raamattuseura on seurakuntien palvelujärjestö evankelioimistyössä. Tarjontamme seurakunnan eri työaloille on kattavaa ja monipuolista.
Julistaja ja evankelista on ihminen, joka osaa kertoa tärkeimmän ytimen evankeliumista niin, että sen ymmärtää. Monesti evankeliumi kietoutuu erilaisia elämäntuntoja pursuavaan pakettiin. Tutustu julistajiimme ja kutsu heitä paikkakunnallesi.
Evankelioimistyön koulutuskeskuksen EVKOn työnäky on liikkeellä oleva, tavoittava ja avoin seurakunta. Työn päämäärä on ”varustaa kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen” (Ef. 4:12-16). Tavoitteena on viedä evankeliumin ilosanoma lähelle nykyajan ihmistä ja rohkaista ihmisiä mukaan työhön omilla lahjoillaan.
Raamattu on moderni kirja, joka puhuu tässä ja nyt. Sillä on sanottavaa meidän jokaisen elämään myös 2000-luvulla. Raamattuopetuksemme on elämänmakuista ja ajankohtaista.
Kaupungissa tuulee, Pulssi, Sanan silta, Sanan Lenkkivieras, Eliinan eväät, Leipää ja kalaa. Kansan Raamattuseura tuo evankeliumin elävästi ja nykyihmistä puhuttelevasti jokaiseen kotiin.
Vivamo-opiston toiminta-ajatuksena on edistää ikääntyvän ihmisen henkistä, hengellistä ja fyysistä hyvinvointia. Opiston mottona on: Kasvua koko elämä!
Teemme työtä vankiloissa Venäjällä ja Suomessa.
www.kansanraamattuseura.fi/srk/vankilatyo/
Kansan Raamattuseuran kansainvälinen työ haastaa kristittyjä hengelliseen ja kansainväliseen vastuuseen kotimaassa ja ulkomailla. Lähtökohtana on maailmanlaajuinen lähetysnäky.
Kansainvälisessä työssä voi olla mukana tukemalla taloudellisesti ja rukouksin kauttamme ulkomailla olevia työntekijöitä, tukemalla lyhytaikaisiin projekteihin lähteviä tai osallistumalla itse lyhytaikaisiin kansainvälisiin projekteihimme.
Kansan Raamattuseura on auttanut kadulla, hädänalaisissa perheissä ja laitoksissa eläviä lapsia vuodesta 1995 alkaen. Kumppanina on Pietarin Lastensuojelun säätiö, jolla on 30 ammattitaitoista venäläistä työntekijää.
Työmuotoina ovat katupartiot sekä turvakodin, tukiasuntolan, päiväkeskuksen ja perhekeskuksen ylläpitäminen. Lisäksi tehdään ennaltaehkäisevää työtä suoraan perheitä tukemalla.
www.pietarinkatulapset.fi